Suomen metsäkeskus on kehittänyt työntekijöittensä työelämätaitojen osaamista uudenlaisella tavalla

to 14. kesäkuuta 2018 15.38.00

Työelämätaitojen projektissa Metsäkeskus loi myös työkalun, jonka muutkin metsäalan organisaatiot voivat saada käyttöönsä.

Suomen metsäkeskuksessa alkoi syksyllä 2017 henkilöstön työelämätaitojen kehittämisprojekti Minä ja Me – uuden ajan työelämätaidot. Projekti sai koko työyhteisön liikkeelle, kun jokainen työntekijä pääsi pohtimaan nykytyöelämän vaatimuksia ja omaa työelämäarkeaan. Työelämätaitoihin perehdyttiin mikro-oppimisen avulla tekemällä viikoittain pieniä tehtäviä yksin ja yhdessä.

Projektin aikana Metsäkeskuksen työntekijät kävivät läpi yhteisen oppimisen polun, joka toteutettiin verkko-oppimisympäristössä. Polku koostui viikoittaisista pikku tehtävistä ja noin kerran kuukaudessa hieman laajemmasta tietoiskusta ja tiimitehtävästä.

– Lähtökohtana on se, että pienet muutokset arjessa tuottavat suuria muutoksia yhteisössä, kertoo projektia vetänyt HR-tiimin esimies Tuula Jusko Metsäkeskuksesta.

Uusi työkalu kouluttaa työelämätaitoja pala kerrallaan

Minä ja Me -projektissa luotiin samalla työkalu, joka tukee organisaation yhteistä toiminnan kehittämistä ja toimii jatkossakin uuden oppimisen tukena. Työkalu on muidenkin metsäalan organisaatioiden käytettävissä. Sitä voi kukin organisaatio soveltaa omien tavoitteidensa mukaisesti. Metsäkeskuksessa Minä ja Me -tavoitteet määriteltiin strategian pohjalta. Projektin päätyttyä Minä ja Me -aiheita pidetään jatkossakin yllä osana normaalia työarkea.

Minä ja Me -projektin rahoittivat Suomen metsäkeskus ja Metsämiesten säätiö. Projektia Metsäkeskuksessa olivat toteuttamassa Tuija Tähtinen, Valmennuksen Vire, ja Marja Viluksela, Ajatuspari.

Materiaalit saatavilla:

- Minä ja me -työkirja

- Esittelyvideo

Lisätietoja:

HR-tiimin esimies, työsuojelupäällikkö Tuula Jusko, Suomen metsäkeskus, tuula.jusko(a)metsakeskus.fi

https://www.metsakeskus.fi/metsakeskus-tyoyhteisona ja http://metsahyvinvointi.fi/mina-ja-me-uusia-keinoja-toimintakulttuurin-uudistamiseen/