Vaihto-opinnot Skotlannissa

perjantaina, 16.06.2017

Suoritin Erasmus+ vaihdon Invernessin kampuksella, University of the Highlands and Islands -oppilaitoksessa. Vajaan neljän kuukauden aikana suoritin viisi kurssia liittyen muuan muassa metsäsektorin yritysmaailmaan, taimitarhatuotantoon, puunmyyntiin ja kuljetukseen. Metsäalan opettajat/luennoitsijat olivat erittäin osaavia ja luennoivat aiheista mielenkiintoisesti. Pääsin vierailemaan koulun kanssa muuan muassa paikallisella sahalla, taimitarhalla ja kansallispuistossa. Mukaan mahtui myös joitakin maastokäyntejä.

Opiskelu Invernessissä tapahtui paikallisten ja muiden vaihto-opiskelijoiden seurassa, yleensä noin 15-20 henkilön porukassa. Oppituntien aikana sai kerrytettyä hyvin metsäalan englannin osaamista. Tietenkin myös tietämys erilaisista toimintatavoista alalla lisääntyi. Tehtävien teko ja raportointi lisäsivät mukavasti oppimaa.

Suomalaisia vaihto-opiskelijoita Invernesissä oli jopa kuusi. Metsä-alalla meistä opiskeli kolme, muutoin vaihto-opiskelijoita oli yli kymmenestä eri maasta, muuan muassa Espanjasta, Kanadasta, Yhdysvalloista ja Sveitsistä. Vaihdon aikana pääsi tutustumaan mukavasti eri kulttuureihin, mutta eritoten paikalliseen - asumismuodon ollessa skotlantilaisen isäntäperheen tarjoama.

Vaihtokokemus oli erittäin mieluinen. Kevään aikana pääsi kehittämään metsäalan osaamista uusilla ja mielenkiintoisella kursseilla, oma kielitaito kehittyi eri saroilla ja sosiaaliset taidot saivat myös uutta kulmaa. Maana Skotlanti oli itselleni suuri positiivinen yllätys, maisemat ja luonto olivat upeat ja ihmiset todella ystävällisiä.

Uskon, että vaihto-opinnot antavat hyvää näkökulmaa ammattiosaamiseen ja lisäävät valmiuksia työskennellä kansainvälisesti. Suosittelen Invernessin tarjoamia metsäopintoja ja yleisesti vaihto-opintoja erittäin lämpimästi.

Suuri kiitos Metsämiesten Säätiölle saamastani tuesta opintoihin!

Lisätietoja:

Opiskelija Emma Mäkelä, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, emma.makela(at)edu.xamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.