Etusivu » Apurahansaajan ohjeet » Ohjeet tiedotelomakkeen täyttöön
Ohjeet tiedotelomakkeen täyttöön
Yleistä
- Kaikilta Metsämiesten Säätiön rahoittamilta hankkeilta edellytetään viestintää hankkeen väli- ja lopputuloksista. Keskeisenä viestinnän tavoitteena on tulosten, kokemusten ja saatujen oppien levittäminen ja käytäntöön vienti.
- Viestiä voi mm. toimittamalla tiedotteen tiedotusvälineille, kirjoittamalla asiantuntija-artikkelin, matkakertomuksen tms. sopivaan lehteen, järjestämällä kohderyhmälle seminaarin tai retkeilyn, jne.
- Viestinnän vähimmäisvaatimus on, että Säätiölle ja soveltuville tiedotusvälineille toimitetaan enintään sivun mittainen tiedote hankkeesta ja sen tuloksista. Säätiölle tiedote on toimitettava Kasöörin välityksellä.
- Säätiö julkaisee tiedotteet kotisivuillaan www.mmsaatio.fi kohdassa ”Rahoituksen tuloksia” ja mahdollisesti välitämme niitä toimittajille.
- Useampivuotisissa suurissa hankkeissa tiedote täytyy toimittaa vähintään kerran vuodessa.
- Tiedotelomaketta käytetään myös raportoitaessa alle 1 700 euron apurahoista tai opiskelijaryhmien opintomatkoista, joista molemmista raportoidaan ainoastaan lähettämällä Säätiölle tiedote.
- On tärkeää, että lähetät tiedotteen Kasöörin kautta, sillä silloin järjestelmä toteaa tiedotteen vastaanotetuksi eikä sinulle lähde turhia muistutuksia asiasta.
Tiedotteen otsikko
- Tiedotteen otsikon tulee olla lyhyt, ytimekäs, kiinnostusta herättävä sekä hanketta tai sen tuloksia kuvaava.
Tiedotteen sisältö
- Tiedotteessa hankkeen tärkein saavutus tai tulos kirjoitetaan tiedotteen alkuun. Taustatiedot, kuten esimerkiksi Säätiön rooli hankkeen rahoittajana, kirjataan tiedotteen loppupuolelle.
- Voit kirjoittaa varsinaisen tiedoteosan myös tekstinkäsittelyohjelmalla ja kopioida sen Kasöörin tiedotelomakkeelle.
- Jos kyseessä on opiskelijaryhmän opintomatka, täytyy tiedotteesta käydä ilmi, kuinka monta osallistujaa matkalla oli.
Esikatselu ja lähetys
- Tiedote kannattaa lukea huolellisesti läpi esikatselussa tai sen tulosteena ennen lähettämistä Säätiöön.
- Lähetä tiedote klikkaamalla ”Hyväksy tiedote ja lähetä se Metsämiesten Säätiöön”. Lähetetty tiedote on lopullinen eikä sitä pääse enää muuttamaan.
Muut toiminnot
- Voit poistaa tiedotteen, jota ei vielä ole lähetetty, valitsemalla ”muut toiminnot” –kohdasta ”Poista tiedote”.


