Metsäammattilaiset tyytymättömiä julkiseen metsäkeskusteluun, pitävät ammattilaisten osallistumista tärkeänä, mutta valtaosa työnantajista ei tue heitä

tiistaina, 10.05.2022

Taloustutkimus Oy:n tutkimuksen mukaan metsäammattilaisista 88 % katsoo, että Suomessa käydään voimakasta metsäkeskustelua. "Metsien yleinen tärkeys, tunnesyyt metsien taloudellisen hyödyntämisen vastustuksessa ja suomalaisten vahva metsäsuhde ovat kolme merkittävintä syytä voimakkaaseen metsäkeskusteluun", toteaa tutkimusjohtaja Tuomo Turja Taloustutkimus Oy:stä. Voimakkuuteen ei niinkään vaikuta se, että taloudellinen näkökulma painottuisi liikaa metsäalan asenteissa ja käyttäytymisessä tai että metsäalan kyky yhteensovittaa eri intressejä olisi riittämätön.

Työnantajista 72 % ei tue eikä rohkaise osallistumaan julkiseen metsäkeskusteluun

Metsäammattilaisista 85 % on sitä mieltä, että heidän tulisi osallistua julkiseen metsäkeskusteluun nykyistä enemmän. Kuitenkin vain 28 % vastaajista kertoo oman työnantajansa tukevan tai rohkaisevan osallistumista julkiseen keskusteluun. 38 % kokee, ettei työnantaja rohkaise ja 34 % ei osaa ottaa kantaa eli linjaus on tekemättä tai se on epäselvä. 8 % vastaajista kertoo oman työnantajansa estävän suoraan tai välillisesti osallistumasta julkiseen metsäkeskusteluun. 

Herää kysymys, hiihtävätkö perinteikkään metsäalan työnantajat menneiden talvien latuja, kun eivät kouluta, kannusta ja esihenkilötyöllään tue sekä palkitse metsäalan ammattilaisten osallistumista julkiseen metsäkeskusteluun. Kun toisaalta tiedetään, että metsäalan koulutukseen hakeutuvat eivät ole kiinnostuneita vaikuttamaan yhteiskunnallisesti saati tuottamaan sisältöjä someen, tulisi työnantajien tuki ja kannustus olla kahta vahvempaa”, toteaa tutkimuksen tilaajan Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä.

Metsäkeskustelua ei pidetä tasapuolisena

Metsäammattilaisista 61 % on erittäin tai jokseenkin tyytymätön nykyiseen metsäkeskusteluun. Metsäammattilaiset kokevat yhteiskunnassa käytävän metsäkeskustelun useimmiten liian tunnepitoiseksi, liikaa luonnonsuojelun ehdoilla käytäväksi, tarkoitushakuiseksi, metsäammattilaisia syyllistäväksi ja ristiriitaiseksi. Yhteiskunnallista metsäkeskustelua ei pidetä kovinkaan tasapuolisena ja tosiasioihin pohjautuvana.

Peräti 60 % metsäammattilaisista kokee, että tiedotusvälineistä muodostuva kuva metsäammattilaisista ei vastaa todellisuutta. Metsäammattilaisten mielestä heistä muodostuu julkisuudessa kuva talouskäytön puolustajina, asiantuntijoina sekä altavastaajina ja vähiten luonnonsuojelun edistäjinä. Metsäammattilaisista 39 % on sitä mieltä, ettei heistä muodostu ollenkaan julkista kuvaa.

Alan toimijoiden on itsensä katsottava peiliin, jos keskustelusta puuttuu ammatillinen näkemys ja ote. Sosiaalinen media, motivoituneet ammattilaiset ja hyvä tarina ovat metsäalan hyödyntämättömiä isoja mahdollisuuksia”, kannustaa Pirttilä. 

Metsäammattilaiset osallistuvat huonosti metsäkeskusteluun

Metsäammattilaiset keskustelevat metsäasioista selvästi eniten muiden metsäammattilaisten ja metsänomistajien kanssa. 41 % ei ole osallistunut ollenkaan julkisiin metsäkeskusteluihin. Sosiaalisessa mediassa metsäammattilaiset ovat keskusteluissa mukana hyvin vähän. 24 % osallistuu metsäkeskusteluihin Facebookissa, keskustelufoorumeilla vain 14 %, Twitterissä 6 % ja Instagramissa 6 %. Keskusteluun osallistuneista kuitenkin valtaosa kokee onnistuneensa keskusteluissa erittäin tai melko hyvin.

Metsämiesten Säätiön Taloustutkimus Oy:ltä tilaaman tutkimuksen tavoitteena oli saada luotettava kuva siitä, millaisia ajatuksia nykyinen julkinen metsäkeskustelu herättää metsäammattilaisissa - metsässä työskentelevistä johtotehtävissä toimiviin. Tutkimus toteutettiin internetkyselynä. 

Metsämiesten Säätiö on yleishyödyllinen toimija, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa vuosittain oman sijoitustoimintansa tuottoa sekä saatuja lahjoitusvaroja vajaat 2 milj. euroa apurahoina ja stipendeinä. Apurahat suunnataan Säätiön julkisen strategian mukaisesti osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin.

Tutkimuksen tulokset graafeina löytyvät täältä.

Tilaisuuden tallenne on katsottavissa tästä.

Lisätietoja:
Metsämiesten Säätiön kehityspäällikkö Veikko Iittainen, puh. 040 631 4771
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920
Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö Sakari Sandqvist, puh. 050 373 0571
Taloustutkimus Oy:n tutkimusjohtaja Tuomo Turja, puh. 050 592 2485
Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikkö Jussi Westinen, puh. 040 833 5799

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.