torstai, 18.12.2014
Metsämiesten Säätiö on lahjoittanut Helsingin yliopistolle 200 000 euroa ja sitoutunut lahjoittamaan 600 000 euroa lisää seuraavien kolmen vuoden aikana. Lahjoituksella Säätiö tukee Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellistä koulutusalaa.
Rahoitus liittyy Säätiön tekemään aloitteeseen saada koulutukseen painottuva pysyvä metsäpolitiikan, erityisesti kansainvälisen politiikan professuuri Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Tavoitteena on kasvattaa suomalaista osaamiskapasiteettia kansainvälisessä metsäpolitiikassa.
Aloitteen taustalla on Säätiön rahoittamien metsäntutkimuksen ja metsäalan koulutuksen evaluointien johtopäätökset: Suomessa on osaamiskapasiteetin ja asiantuntemuksen vajaus kansainvälistä metsäpolitiikkaa koskevassa koulutuksessa ja tutkimuksessa suhteessa muuttuvaan toimintaympäristöön.
- Kansainvälisen metsäpolitiikan moniulotteisuus lisääntyy ja sen vaikutukset suomalaisen metsäalan kilpailukykyyn ovat jo pitkään voimistuneet. Pidämme tärkeänä metsäalaan liittyvän tulevaisuuden asiantuntijakapasiteetin vahvistamista. Tarvitsemme metsäalan ja koulutusta antavien tahojen strategista kumppanuutta saadaksemme osaajia luomaan vaihtoehtoja Suomen metsäalan ja sen kilpailukyvyn kehittämiselle, toteaa Metsämiesten Säätiön hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tikkanen.
- Helsingin yliopisto on Säätiön pitkäjänteinen yhteistyökumppani ja arvostamme yliopiston monitieteistä tarkastelutapaa. Helsingillä on mielestämme hyvät edellytykset lähteä kasvattamaan EU-politiikkaan painottuvaa osaamiskapasiteetin koulutusta metsäalalle, painottaa Tikkanen.
Valtioneuvosto on päättänyt pääomittaa yliopistoja enintään kolminkertaisesti yliopistojen 1.11.2014 - 30.6.2017 välisenä aikana keräämään yksityiseen pääomaan nähden, kuitenkin enintään 150 miljoonalla eurolla. Valtion vastinrahaan oikeuttavan lahjoituksen tulee olla annettu yliopiston toimintaan yleisesti ilman lahjan käyttötarkoitusta rajoittavia ehtoja. Valtioneuvosto päättää vastikerahoista loppuvuodesta 2017.
- Metsämiesten Säätiön 800 000 euron lahjoitus mahdollistaa valtion vastikerahoituksen yliopistojen pääomittamiseksi. Helsingin yliopisto sekä muut keskeiset metsäalan toimijat ovat suhtautuneet myönteisesti ja kannustavasti Säätiön professuurialoitteeseen. Vastinrahoituksen hallinnointi on luonnollisesti yliopiston ja maatalous- ja metsätieteellisen tiedekunnan sisäinen asia, toteaa Metsämiesten Säätiön asiamies Ilari Pirttilä.
Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu metsäalan yleishyödyllinen säätiö. Sen tehtävänä on metsäalan kehittäminen ja metsäalalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö myöntää vuosittain noin 1,4 miljoonaa euroa apurahoja.
Lisätietoja:
Hallituksen puheenjohtaja Ilpo Tikkanen, Metsämiesten Säätiö, puh. 044 024 2233
Asiamies Ilari Pirttilä, Metsämiesten Säätiö, puh. 050 598 9920