Möhkön ruukkipäivä

keskiviikko syyskuun 2. 2015

Möhkön ruukkipäivä "Möhkön savotta" järjestettiin kuluvana vuotena metsätyöhistoriateemaisena 12.7.2015. Ruukkipäivän teemat vaihtelevat vuosittain. Möhkön ruukkipäivä on järjestetty vuodesta 2001 lähtien.

Metsätyökulttuuri on ollut ja on edelleen Ilomantsissa tärkeää. Rautaruukkiajan jälkeen Möhkön ruukilla toimi Enso-Gutzeitin piiriesimiespiirin konttori ja kylän läpi virtaava Koitajoki oli alueella merkittävä uittoväylä. Metsä on edelleen Ilomantsissa tärkeä työllistäjä. Tämän kulttuurin esilletuominen on paikallisen identiteetin yksi ilmenemismuoto.

Möhkön ruukkipäivä kokosi Möhköön ihmisiä, joiden intressit metsätyökulttuuriin olivat moninaisia: paikalla oli niin perinteiden harrastajia, kuten kyläläisiä esittelemässä mm. närelenkin vääntöä, kuin kauempaakin tulleita harrastajia, kuten moottorisahauksen taitokilpailun osallistujat. Tapahtumasta vastaava taho Möhkön Matkailuyhdistys kutsui koolle niin talkoolaisiksi kuin ohjelman järjestäjiksi osaajia paikkakunnan väestön keskuudesta. Laaja-alainen yhteistyö oli antoisaa ja ihmisten innostus aitoa. Tapahtuman onnistuminen sai Möhkön kyläläiset innostumaan yhteistyöstä Matkailuyhdistyksen kanssa. Molempien tavoite on kuitenkin sama, alueen säilyttäminen elinvoimaisena ja asuttuna.

Möhkön savotta esitteli paikallisen metsätyökulttuurin historiaa ja nykyisyyttä monipuolisesti. Pielisen Karjalan Tukkilaisperinne ry esitteli näyttävästi tukkijätkien taitovalikoimaa, Möhkön Kyläyhdistys kokosi laajan kirjon erilaisia näytöspisteita entisajan metsätyökulttuurista, "Mottimestari" Antti Ticklén juonsi tapahtuman asiantuntevasti ja rintarinnan olevat vanhat ja nykyajan työkoneet ihmetyttivät. Tapahtuman kävijämäärä oli noin 700 henkilöä.

Metsämiesten Säätiön apuraha mahdollisti Möhkön savotan laadukkaan sisällöntuotannon ostamisen ja mahdollisti näin ollen tapahtuman monipuolisuuden ja tasokkuuden. Möhkön Matkailuyhdistyksen tavoite ei ole varainkeruu, vaan Möhkön kylän matkailu- ja tapahtumatoiminnan hoitaminen paikalliseen perinteeseen nojaten. Metsämiesten Säätiö tuki paikallista ilomantsilaista ja möhköläistä metsätyökulttuuria.

Lisätietoja:

Museoamanuenssi Maija Luostarinen, Ilomantsin Museosäätiö, maija.luostarinen(a)ilomantsi.fi

Möhkön Matkailuyhdistyksen sihteeri Ulla Vartiainen, Möhkön Matkailuyhdistys ry, ulla.vartiainen(a)ilomantsi.fi

www.mohko.net