Joensuun Metsäylioppilaat ry:n kansainvälinen toiminta 2014

maanantai joulukuun 15. 2014

Tänä vuonna oli Joensuun Metsäylioppilaiden vuoro vierailla Tarton metsäylioppilailla. Ystävyysvierailujen ajatuksena on tutustua toisen maan metsäasioihin ja verkostoitua. Vierailuun osallistui 24.2 – 1.3 viisi metsäylioppilasta: Jani Nivala, Sami Nivala, Pekka Pietilä, Timo Könönen ja Olli Pihlapuro. Vierailuun kuului verkostoitumista virolaisten kollegoiden kanssa ja paljon yritysvierailuja. Tällä kertaa vierailimme muun muassa Riigimetsalla (Viron metsähallitus), metsäkärryjä valmistavalla Palmsilla, Tarton yliopistolla, yliopiston kenttäkurssipaikassa Järvseljässä ja Kodumaja:n talotehtaalla.

Sloveniassa järjestettiin 10.3 – 15.3 Winter Meeting edellisten vuosien tapaan. Sinne osallistui Joensuun Metsäylioppilaista Miikka Hourula. Tapahtumaan tulee metsäopiskelijoita useista Euroopan maista. Tapahtuma on hyvä verkostoimisen kannalta. Tapahtumassa tutustuttiin Slovenian metsiin, metsätalouteen ja luontoon.

Tsekin Brnossa järjestettiin perinteiset metsäopiskelijoiden metsäkisat 7.4 – 12.4. Joensuun Metsäylioppilaat osallistuivat kilpailuun joukkueella Jani Nivala, Janne-Perttu Rantonen, Ona Halonen ja Ilmeini Lasarov. Kilpailu on hyvin monipuolinen ja tänä vuonna kisailtiin muun muassa metsän mittauksessa, lajien tunnistuksessa, suunnistuksessa, ammunnassa, harvesterisimulaattorin ajossa, moottorisahalla sahauksessa ja moottorisahan laipan käännössä. Tapahtumaan osallistui 15 joukkuetta, joista lähes kaikki olivat eri maista.

Ruotsissa järjestettiin ensimmäistä kertaa pohjoismaiden metsäopiskelijat keräävä Nordic Partnership Meeting. Tapahtuma järjestettiin 7 – 9.3 Ruotsissa Umeåssa. Tapahtuma oli ajoitettu samalle ajalle kuin umeålaisten järjestämä vuotuinen hiihtoammuntatapahtuma. Tapaamisen avulla voidaan pitää paremmin yhteyttä pohjoismaiden metsäopiskelijoiden välillä. Tapaamiseen osallistui neljä Joensuun metsäylioppilasta: Eero Viitanen, Sami Nivala, Olli Piiparinen ja Anniina Poutiainen.

Joensuun Metsäylioppilaat järjestivät vuotuisen Kuhasalon pyöräretken. Paikalle kutsuttiin sekä omat opiskelijamme että ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat. Pyöräretki suuntautui Kuhasalossa sijaitsevaan Kalmonkatiskaan, jossa loppuilta paistettiin lettuja ja verkostoiduttiin. Retken ideana on tutustuttaa suomalaisia ja ulkomaalaisia paremmin toisiinsa.

Metsämiesten Säätiön apurahaa on käytetty tapahtumien osallistumismaksuihin, matkoihin, Kuhasalon vaatimattomiin tarjoiluihin ja kansainvälisen metsäopiskelijajärjestön, IFSA:n, jäsenmaksuun. Joensuun metsäylioppilaat kiittävät Metsämiesten Säätiötä apurahasta.

Lisätietoja:

Kansainvälisyysvastaava Jani Nivala, Joensuun Metsäylioppilaat ry, janini(a)studen.uef.fi