Metsä Rokkasi menestyksekkäästi Juvalla

perjantai lokakuun 2. 2015

Metsä Rokkaa -tapahtumassa vieraili yli 4000 henkilöä. Sää suosi, sillä hellettä oli lähes kolmekymmentä astetta.

MTK:n valtuuskunnan puheenjohtaja Tommi Lunttila iloitsi siitä, että biotalouden näkymät ovat erinomaiset. Jos kaikki kaavaillut metsäteollisuuden lisäinvestoinnit toteutuisivat ja nykyistä kapasiteettia ei suljeta, nousisi metsien käyttö Suomessa noin 15 milj. m3 eli yli 20 prosenttia nykyistä enemmän. Jotta puu saadaan käyttöön, täytyy tiet saada nykyistä huomattavasti parempaan kuntoon. Tehtaiden puunkäyttö edellyttää ympärivuotista puunkorjuuta. MTK ajaa myös sukupolvenvaihdoshuojennusta metsätalouteen. Sukupolvenvaihdosten aikaistamisella metsien käyttö tehostuisi ja sukupolvenvaihdosten edistäminen olisi puumarkkinoiden toimivuuden kannalta ylivoimaisesti tärkein toimenpide.

Tapahtuman toinen pääpuhuja oli OP Ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen. Karhinen esitelmöi aiheesta "Vieläkö metsään kannattaa sijoittaa ?" Karhinen totesi mm. seuraavaa: "Metsä rokkaa" kuvastaa erinomaisesti sitä tunnelmaa, joka juuri nyt liittyy metsäsektoriin. Ei puhettakaan niistä auringon laskun tunnelmista, joihin vielä muutama vuosi sitten törmäsi. Metsäsektorin osalta voi hyvin puhua jopa uudesta alusta.

Ajattelen niin, että tulevaisuudessa metsä rokkaa vielä nykyistä vauhdikkaammin. Toivottavasti myös täällä Juvalla. Vastaus puheeni otsikon kysymykseen "vieläkö metsään kannattaa sijoittaa?" on yksiselitteisen myönteinen: Sijoittajalle paras hetki on juuri nousun kynnyksellä. Juuri nyt on hyvä aika sijoittaa metsään. Metsään sijoittaminen on pitkäjänteistä. Kun puhun metsäsektorin uudesta alusta, en tarkoita mahdollisesti aluillaan olevaa suhdanne-nousua, vaan metsäsektorin pidempiaikaista vahvistumista, trendimuutosta"

Metsä Rokkaa-tapahtumassa tuotiin esille metsäalan myönteinen ilmapiiri ja suunta sekä palvelutarjonta. Metsäopetuksen osastolla tuotiin metsäalan ammatteja tutuksi. Työnäytösalueilla ja osastoilla nähtävää oli runsaasti kaikille. Halusimme myös muistuttaa nykyisiä ja tulevia metsänomistajia, että metsänhoitoyhdistyksestämme löytyy kaikki metsänomistajan tarvitsemat palvelut.

Asian lisäksi oli viihdettä. Rakennusmestari Timo Harjakainen (Aku Hirviniemi) esiintyi kaksi kertaa päivän aikana. Naurunremakka täytti festarikentän. Nuorison odotukset täyttyivät Instagramista muusikon uralle ponnahtaneen Benjamin Peltosen konsertoinnissa. Benjamin esiintyi päivän päätteeksi. Suomen kuuluisin Some-aasi Sumu Sireeni viihtyi aitauksessa metsän siimeksessä. Sumulla riitti rapsuttajia ja valokuvaajia. Reippaan kokoiset porkkanat maistuivat ja syöttäjiä riitti. Palvelu oli niin hyvää, että kertaakaan aasin ei tarvinnut kajauttaa kuuluisaa ”sireenihuutoa”.

Odotukset täyttyivät. Ihmisiä oli selvästi enemmän kuin aiemmissa Metsä Rokkaa -tapahtumissa. Nuoria oli mukana paljon. Tapahtuman järjestäminen vaati jälleen paljon työtä, mutta yleisöltä ja yhteistyökumppaneilta saadun palautteen perusteella se kannatti.

Lisätietoja:

Johtaja Petri Pajunen, Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo, petri.pajunen(a)mhy.fi, puh. 040 7766 212