Metsäalan substanssiosaaminen nyt ja kehitys vuoteen 2020

torstai joulukuun 20. 2012

Metsäalan uusi aika on innovaatioita, metsäenergiaa, biopolttoaineita ja puutuoteteollisuuden kehittämistä. Muuttuva metsäala muuttaa osaamistarpeita. Muuttunut toimintaympäristö ja uudet tuotteet vaativat koko metsäalalta uudenlaista osaamista. Tämä on aiheuttanut kehittämispaineita alan koulutukseen. TTS on kesäkuussa 2012 aloittanut laajan metsäalan ammattiosaamiskartoituksen.

Metsäalan substanssiosaaminen nyt ja kehitys vuoteen 2020 –tutkimuksessa selvitetään metsänhoitajien, metsätalousinsinöörien sekä metsäalan ammatillisen koulutuksen suorittaneiden metsureiden, metsämestareiden, metsäkoneenkuljettajien, metsäenergiatuottajien ja puutavara-auton kuljettajien tänä päivänä työssä vaadittavaa alan osaamista sekä arvioidaan osaamistarpeiden oletettua kehitystä. Vuoden 2013 loppuun kestävää hanketta rahoittaa Metsämiesten Säätiö.

Hankkeessa selvitetään alalla työskenteleviltä ammattilaisilta ja uutta työvoimaa rekrytoivilta henkilöiltä kysely- ja haastattelututkimuksella osaamisvaatimuksia nyt ja vuonna 2020. Tutkimus on jatkoa TTS:n Opetushallituksen toimeksiannosta Metsäalan koulutustoimikunnalle tekemälle metsäalan laadullisen ennakoinnin selvitystyölle. Hanke tekee yhteistyötä Helsingin ja Itä-Suomen yliopistojen Mekot-tutkimuksen (metsäalan korkeakoulutuksen oppimistulokset ja työelämä) kanssa.

Lisätietoja:

Metsäalan koulutustoimikunnan pj. Jyrki Ketola, Meto-Metsäalan asiantuntijat ry,
jyrki.ketola(at)meto-ry.fi, puh. 0400 606 522

Tutkija Eila Lautanen, TTS – Työtehoseura, eila.lautanen(at)tts.fi, puh. 044 714 3686

Toimialajohtaja Vesa Tanttu, TTS – Työtehoseura, vesa.tanttu(at)tts.fi, puh. 044 714 3676