Luston MetKu-Metsäkulttuuripäivät koko perheen kohtaamispaikka

tiistai, 31.12.2013

Luston MetKu – Metsäkulttuuripäivillä oli viikonvaihteessa 14. – 16.6.2013 leppoisa ja välitön tunnelma. Edes perjantain sade ei lannistanut yleisöä, ja lauantain ja sunnuntain aurinkoinen sää ja monipuolinen ohjelmatarjonta vetivät Luston tapahtumakentän täyteen väkeä. Monet kävijöistä vierailivat tapahtumassa useampana päivänä.

Kolmen päivän aikana kävijöitä Metsäkulttuuripäivillä oli n. 4 600. Luston Metsäkulttuuripäivät on yksi Savonlinnan alueen suurimmista kesätapahtumista, jossa tuodaan käytännönläheisesti esille suomalaista metsäkulttuuria ja -perinnettä ja tarjotaan metsäalan toimijoille, perheille ja kaikille metsiimme liittyvästä laajasta kulttuuriperinnöstä kiinnostuneille kesäinen kohtaamispaikka.

Metku-yleisö sai nauttia yli 50 näytteilleasettajan, työnäytöstentekijän ja esiintyjän tarjoamasta ohjelmasta. Monet näytteilleasettajista ja työnäytöstentekijöistä olivat oman seudun osaajia. Lustoon saapui tänä vuonna myös mm. vanhojen autojen harrastajia eri puolilta Suomea.

Luston Metsäkulttuuripäivistä on vuosien mittaan muodostunut tärkeä kohtaamispaikka niin metsäalan ammattilaisille ja metsistä kiinnostuneille, kuin myös mukava kesätapahtuma koko perheelle. Lustossa on järjestetty kesäinen metsätapahtuma jo yli kymmenen vuoden ajan. Vuosien varrella tapahtuma on kasvanut, ja nyt tapahtuma järjestettiin kuudennetta kertaa MetKu–Metsäkulttuuripäivien nimellä.

MetKujen tämän vuoden teemana oli Karhu. Teema sisälsi laajasti riistanhoidon, virkistyskäytön, kalastuksen ja metsästyksen aihepiirejä, jotka näkyivät MetKujen ohjelmassa mm. lapsille suunnatuilla Mesikämmenen metsäpolku -kierroksilla, tietoiskuina kalastuksesta, metsästyksestä, metsien virkistys- ja ulkoilukäytöstä sekä työpajoissa.

Tietoa metsästä, metsäntutkimuksesta ja metsäalasta jaettiin Montellin reittikierroksilla Metsäntutkimuslaitoksen puulajipuistoon traktorikyydillä, Kertopuutehdasvierailuilla sekä varttamis- ja henkilönostintyönäytöksillä.

Metsäkulttuuripäivien musiikkitarjonnasta vastasi Veli-Matti Järvenpää Tex-Mex trio, joka viihdytti yleisöä perinteisellä reippaalla pelimannimusiikilla.

Metsämiesten Säätiö on tukenut MetKu-Metsäkulttuuripäivät -tapahtumaa.

Lisätietoja:

Restonomi, opettaja Päivi Ronkanen, Lusto - Suomen Metsämuseo, paivi.ronkanen(at)lusto.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.