Metsätaloutta ja yhteistyötä yli rajojen

keskiviikko, 12.04.2017

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) opintoretki Pietariin tutustutti metsätalouden opiskelijoita Venäjän metsätalouteen, venäläiseen kulttuuriin, metsäalan opiskeluun sekä toi varmuutta työskentelyyn vieraalla kielellä kansainvälisessä ryhmässä.

Opiskeluviikko toteutettiin maaliskuun alussa yhdessä Pietarin metsäteknillisen yliopiston ja St. Petersburg State University of Industrial Technologies and Designin kanssa. Viikon tavoitteena oli madaltaa kynnystä työskennellä uudessa ympäristössä, saada varmuutta työskentelyyn vieraalla kielellä ja luoda uusia verkostoja metsäalan opiskelijoiden ja yritysten kesken.

Viikolle osallistui yhteensä 15 Xamkin metsätalouden koulutuksen opiskelijaa ja saman verran opiskelijoita yhteistyökouluista Pietarista. Opiskelijat työskentelivät suomalais-venäläisissä ryhmissä ja ratkoivat viikon aikana ongelmaa, kuinka metsään hakkuun jälkeen jäävää materiaalia voitaisiin hyödyntää paremmin. Ryhmätyöskentelyn tuloksena syntyi ideoita laidasta laitaan. Tienrakennuksen sijaan kehitettiin raaka-aineen ilmalaivakuljetusta. Myös uusia puisia tuotteita kehitettiin ja hakkuutähteen hyödyntämistä bioenergiaksi. Jokainen ryhmä esitteli oman ideansa viikon päätteeksi pidetyssä työpajassa ja innovatiivisin vaihtoehto palkittiin.

Työskentely suomalais-venäläisessä ryhmässä poikkeaa totutusta. Erot metsätaloudessa maiden välillä tuovat omat haasteensa yhteiseen työskentelyyn kuten myös yhteisen kielen puute. Kielitaito ei ole aina itsesäänselvyys ja työskentelytavoissa on eroja. Jokainen ryhmä kuitenkin onnistui kehittelemään idean hakkuutähteiden käytölle. Ryhmätyöskentelyssä jokainen voi käyttää omia vahvuuksiaan ja antaa oman osaamisensa yhteiseen käyttöön. Yhdessä tehdään ja tekemällä opitaan.

Ryhmätyöskentelyn lisäksi viikon aikana tutustuttiin myös Metsäteknillisen yliopiston metsästys- ja metsäentomologian museoihin ja käytiin kuulemassa Venäjän puunhankinnan tämän hetkisestä tilanteesta Stora Enson vieraana. Aikaa oli myös tutustua kaupungin nähtävyyksiin pietarilaisopiskelijoiden opastuksella. Eremitaasi ja keskikaupungin nähtävyydet tulivat tutuiksi. Kansainvälistä naistenpäivää, mikä Venäjällä on tärkeä juhla niin työpaikalla kuin kotonakin, vietettiin puolivälissä viikkoa. Lähes kaikille suomalaisopiskelijoille tämä oli ensimmäinen vierailu itänaapuriin, mutta ei suinkaan viimeinen.

Opiskeluviikon tavoitteet saavutettiin. Kansainvälistyminen ja Venäjä-osaaminen ovat opiskelijoiden vahvuuksia, joista sekä nyt opintojen aikana että tulevaisuudessa on varmasti hyötyä. Kiitos Metsämiesten Säätiölle Xamkin metsätalouden opiskelijoiden kansainvälistymisen tukemisesta!

Lisätietoja:

Lehtori Kirsi Itkonen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Metsätalouden ja ympäristöteknologian
koulutusyksikkö, kirsi.itkonen(at)xamk.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.