Savotta -hanke ja museon 50-vuotisjuhlat houkuttelivat kävijöitä Lapin metsämuseoon

torstai maaliskuun 7. 2013

Rovaniemellä sijaitsevalla Lapin metsämuseolla tehtiin kesän 2012 aikana runsaasti restaurointitöitä. Museorakennusten kengitys, pärekattojen uusiminen ja muu toiminta kiinnosti yli 2700 vierailijaa. Viime vuosien kävijämääriin verrattuna lisäystä oli reippaasti yli tuhat.

Lapin metsämuseon kesäkausi 2012 oli monin tavoin varsin vilkas. Restauroijakisälli Marko Korkeasalon johdolla kengitettiin 1940-luvulta peräisin olevan savotan talli ja museon ajovälinevarasto. Päre- ja huopakattoja uusittiin useista museorakennuksista . Kävijöitä houkutteli museolla tehtyjen restaurointitöiden lisäksi myös heinäkuussa pidetyt Lapin metsämuseoyhdistyksen 50-vuotisjuhlat ja syyskuun Rovaniemi-päivät, jotka kiinnostivat noin 600 kävijää.

Kevät- ja syyskaudella koululaiset löysivät mukavasti museon mahdollisuudet. Kymmenillä opastetuilla kierroksilla kävi koululais- ja päiväkotiryhmien lisäksi myös virkistäytymisporukoita työpaikoilta ja eri organisaatioista.

Savotta- Lapin metsämuseosta kulttuurimatkailun vetovoimatekijä -hanke jatkuu edelleen elokuuhun 2013 saakka mm. 1940-luvulta peräisin olevan virkatalon muutostöillä. Alunperin asuinkäyttöön saneerattu virkatalo tulee muuntumaan paitsi toimisto- ja kokoelmatyöskentelytilaksi, niin myös viihtyisäksi asiakaspalvelu- ja kokoustilaksi. Lisäksi keväällä ja kesällä 2013 museoalueella jatketaan toimenpiteitä museon saavutettavuuden ja esteettömyyden parantamiseksi. Valaistusta parannetaan ja pyörätuolilla liikkuvien asiakkaiden pääsyä itse rakennuksiin helpotetaan rakentamalla sisäänkäyntien eteen luiskia ja tasoittamalla kulkuväyliä. Tulossa on myös teemallisia savottakulttuuriin perehdyttäviä elämysopastuksia.

Lapin metsämuseo säilyttää ja tutkii arvokasta kulttuuriperintöä sekä tuottaa paikalliselle väestölle, matkailijoille, tutkijoille ja kaikille asiasta kiinnostuneille metsähistoriaan ja Lapin kulttuurihistoriaan pohjautuvia palveluita. Savotta-hankkeella pyritään edesauttamaan näiden palvelujen säilymistä myös tulevaisuudessa. Lapin metsämuseon kokoelmiin voi tutustua kantapuu–palvelun kautta.

Savotta-hanketta rahoittaa Lapin liitto / EAKR, yhteistyökumppanina toimii Rovaniemen Kehitys Oy. Hankkeen omarahoitusosuutta, yleisavustusta toimintaan ja tukea 50-vuotisjuhlien järjestämiseen saatiin Metsämiesten Säätiöltä.

Lisätietoja:

Lapin Metsämuseoyhdistys ry:n puheenjohtaja Tapio Pukema, Lapin Metsämuseoyhdistys ry.,
tapio.pukema(at)ely-keskus.fi, puh. 040 571 9944

Projektipäällikkö Tuija Alariesto, Lapin Metsämuseoyhdistys ry., metsamuseo(at)gmail.com,
puh. 040 536 0080