Vilkas metsäurheiluvuosi takana

maanantai joulukuun 30. 2013

Metsäurheilijoilla on taas takana vilkas metsäurheiluvuosi. Vuoden 2013 aikana on järjestetty kahdet Metsäopiskelijoiden SM-kisat ja kahdet yleiset SM-metsätaitokisat. Lisäksi myös muita, kansallisen tason metsätaitokisoja on pidetty vuoden aikana runsaasti, kesällä järjestettiin 16 kisaa ja talvella 21.

Metsäopiskelijoiden SM-talvikisat pidettiin tammikuussa ja kesäkisat lokakuussa. Kisoihin osallistui tälläkin kertaa vain pieni joukko metsäopiskelijoita. Myös yleisiin SM-kisoihin osallistui paljon toivottua vähemmän opiskelijoita. Arviointitaidot ovat edelleenkin metsäammattilaisten perustaitoja ja ne ja niiden arvostaminen tulisi oppia jo opiskeluvaiheessa. Kisat ovat oiva paikka myös eri organisaatioiden metsätoimihenkilöiden väliselle vuorovaikutukselle.

Suomen Metsäurheiluliiton sääntöjen mukaisin opiskelijastipendein opiskelijoita kannustetaan osallistumaan kisoihin ja kehittämään arviointi- ja vuorovaikutustaitojaan. Jos nuorten kiinnostusta arviointitaitojen kehittämistä kohtaan ei saada herätettyä, uhkaavat kisat ukkoutua ja uhkana on niiden loppuminen jo lähitulevaisuudessa.

Suomalaisista metsänomistajista ja metsäammattilaisista koostunut 27 hengen joukkue osallistui Metsäväen 45. EM-hiihtoihin, jotka pidettiin helmikuussa Kroatiassa. Metsäväen 20. EM-suunnistuksissa, jotka puolestaan pidettiin 6.-11.8.2013 Puolan Wejherovoonissa, oli suomalaisilla 14 hengen joukkue.

Molemmissa kisoissa menestys oli hyvä ja kisamatkat onnistuneita. Suomen Metsäurheiluliitto organisoi kansainvälisten kisamatkojen järjestämisen ja turvaa siten kansainvälisen vuorovaikutuksen jatkumisen.

Tukkilaisten SM-kisat käytiin elokuun alussa Imatralla. SM-lajit ovat tukkilasimaraton, koskenlasku, joukkuesoutu ja sauvonta. Tukkilaistaidot ovat metsäperinnettä parhaimmillaan ja niiden jatkumisen turvaaminen erittäin tärkeää. Tästä syystä Suomen Metsäurheiluliitto tukee kisajärjestäjiä taloudellisesti.

Suomen Metsäurheiluliitto ry. käyttää Metsämiesten Säätiöltä saamansa apurahan kansainvälisten kisamatkojen ja metsätaito- ja tukkilaiskisojen organisointiin ja metsäalan opiskelijoiden arviointitaitojen kehittämiseen. Apurahalla turvataan kisaperinteen jatkuminen myös tulevaisuudessa ja pyritään saamaan nuoria mukaan toimintaan.

Lisätietoja:

Sihteeri-rahastonhoitaja Johanna Perkkalainen, Suomen Metsäurheiluliitto ry., johanna.perkkalainen(at)mhy.fi