Kuusen siemenerien kunnostaminen ja itävyyden parantaminen

tiistai, 31.08.2010

Kuusen osuus metsänviljelyissä on parin viime vuosikymmenen aikana yli kaksinkertaistunut. Vielä 1990-luvulla kuusta istutettiin noin 30 000 hehtaaria vuosittain, mutta vuonna 2008 viljelyala oli jo 68 000 hehtaaria.

Lisääntynyt kuusen viljely näkyy myös taimitarhoilla. Koko maassa istutukseen toimitetaan taimia miljoonan kappaleen vuosivauhtia. Useita vuosia jatkunut puute hyvälaatuisesta kuusen siemenestä heijastuu taimien laatuun. Sekä taimikasvattajille että metsänviljelijöille olisi hyödyksi, jos taimikasvatuksessa olisi käytössä jalostettua kuusen siemenviljelyssiementä.

Jalostettu siemen itää yleensä nopeasti ja tasaisesti; metsänomistaja voi odottaa jalostetuilla taimilla perustetuista metsiköistä keskimääräistä parempaa kasvua ja tuotosta. Käytännössä suuri osa kuusiviljelyistä joudutaan kuitenkin tekemään jalostamattomilla metsikkösiemenerillä. Tyypillistä on, että metsikkösiementen itäminen on epätasaisempaa kuin jalostetulla siemenellä.

Metsämiesten Säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa selvitettiin, miten kuusen siemenen itävyyttä taimitarhassa voidaan jouduttaa ja siemeneriä kunnostaa kylvöä varten. Käytännössä toimivaksi ratkaisuksi osoittautui noin vuorokauden mittainen siementen liotus tavallisessa vesijohtovedessä ennen kylvöä. Menetelmä on tunnettu jo pitkään, mutta tässä hankkeessa selvitettiin lähemmin eripituisten liotusaikojen ja liotuslämpötilan sekä liotusveden ilmastuksen merkitystä käsittelyn tehoon.
 
Tulosten mukaan kuusen itämistä voidaan nopeuttaa liottamalla siemeniä vedessä ennen taimitarhakylvöä 12 – 36 tunnin ajan 15 – 24 °C lämpötilassa. Tätä korkeammat liotusveden lämpötilat laskivat itävyyttä. Jotta siemenet kostuisivat käsittelyssä tasaisesti on liotusvettä sekoitettava tai ilmastettava. Epätasainen kostuminen johtaa epätasaiseen itämiseen.

Liotuksen aikana siementen vesipitoisuus nousee kuuden prosentin varastokosteudesta noin 25 – 30 %:iin. Siemenerästä riippuen yksittäisten siementen siemenkuoret voivat aueta käsittelyn loppuvaiheessa. Oikein mitoitettu liotus ei kuitenkaan vaikuta siementen lopulliseen itämisprosenttiin eikä sirkkataimien kuolleisuuteen.

Täydet, hyönteisten vaurioittamat ja tyhjät siemenet erottuvat liotuksessa ominaispainonsa perusteella. Saatujen tulosten pohjalta kehitetään uusia lajittelumenetelmiä Metlan siemenlaboratoriossa Suonenjoella.

Lisätietoja:

Markku Nygren, Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö, markku.nygren(at)metla.fi,
puh. 010 211 4817

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.