Metsän kutsu - 50 vuotta metsätyön ammattikoulutusta Kurussa ja Jämsänkoskella

maanantai, 24.08.2015

Metsän kutsu –kirja seuraa metsätyön koulutusta ja kehitystä puolen vuosisadan ajalta päätyen nykypäivään. Muisteluksilla ja tarinoilla on kerronnassa tärkeä rooli.

Metsätyön ammattiopetus alkoi Suomessa sotien jälkeen. Siihen saakka oppi otettiin työtä tekemällä, pokasahan varressa. Aluksi metsätyön kurssit olivat lyhyitä. Ne tapahtuivat metsätyömailla kiertävien kouluttajien toimesta. Kun metsätyö alkoi entistä enemmän teknistyä, tarvittiin järeämpää koulutusta. Itse presidentti Urho Kekkonen kantoi huolta metsätyön ammattikoulutuksen puolesta.

Metsäopetus oli aluksi valtion hallinnoimaa ja Kurun metsätyökoulu oli maan ensimmäisiä. Se perustettiin vuonna 1964. Koulun johtaja oli Aku Hakanpää. Koulu aloitti toimintansa neljän opettajan ja 20 opiskelijan voimin. Vuonna 1969 koulu siirtyi Jämsänkoskelle, missä sen nimi pian muuttui Jämsänkosken metsäkonekouluksi. Olivathan metsäkoneet tulleet jäädäkseen metsiin ja niille piti saada ammattitaitoisia kuljettajia.

Jämsänkoskella koulun toiminta kehittyi ja laajeni. Itse metsätyön koulutuksen lisäksi pidettiin metsien monikäyttöön liittyviä kursseja. Metsäalan yrityksetkin järjestivät työntekijöilleen koulutusta koulun kanssa yhteistyössä. Kansainvälisyys tuli osaksi koulun arkipäivää varhaisessa vaiheessa. Suurkoneiden näyttely METKO sai jalansijansa koulun ympäristössä. Olipa metsämuseo Lustokin hilkulla päätyä Jämsänkoskelle.

Monien organisaatiomuutosten jälkeen Jämsänkosken metsäkoulutus toimii nykyisin Jämsän ammattiopiston osana. Metsänhoitaja ja koulun entinen rehtori Aku Hakanpää menehtyi sairauden murtamana ennen kirjan valmistumista. Näin Metsän kutsu jäi hänen viimeiseksi savotakseen.

Kirjan valmistumista ovat tukeneet Metsämiesten Säätiö sekä metsäalan yritykset ja yhdistykset.

Kirjan ovh on 30 euroa.

Lisätietoja:

Kirjoittaja Päivi Ketolainen, paivi.ketolainen(at)pp.inet.fi, puh. 040 729 6213

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.