Suomen ensimmäisen metsätyökoulun, Hirvaan metsätyökoulun, alkamisesta 50 vuotta

perjantai, 06.09.2013

Suomen ensimmäisen metsätyökoulun alkamisesta tuli 2. päivä syyskuuta kuluneeksi 50 vuotta. Koulutus aloitettiin ensimmäisenä Hirvaalla. Hieman myöhemmin samana syksynä aloitti myös Nikkarilan koulu Pieksämäellä. Myöhempinä vuosina kouluja tuli lisää ja enimmillään niitä oli 1990-luvun alussa, jolloin koulutusta annettiin 28 paikkakunnalla 24 oppilaitoksen toimesta. Parhaimmillaan metsurikoulutuksessa oli 400-500 oppilasta. Tuolloin 1963 metsäalan koulutus yliopistotasoa lukuun ottamatta kuului Metsähallitukselle ja vasta 1970 luvulla se siirtyi Ammattikasvatushallituksen alaisuuteen.

Hirvaalla koulutus alkoi Metsähallituksen ja metsäopiston tiloissa.  Koulu kesti lähes vuoden, syyskuusta kesäkuuhun. Opetusohjelmaan kuului sekä teoriaa että runsaita harjoitustöitä. Painopiste oli tietysti hakkuutöissä, mutta kaikki työlajit tulivat koulussa tutuiksi. Ennen työharjoituksia oppilaat joutuivat valmistamaan ja kunnostamaan käytettävät työkalut.

Talvihakkuuharjoitukset suoritettiin Rovaniemen pohjoislaidalla kämppämajoituksessa. Siellä mm. jokainen oppilas joutui suorittamaan ”hevosajokortin”, ts. hoitaa hevosta ja ajaa puutavaraa itsenäisesti. Metsurin arkipäivä tuli tutuksi. Aluksi harjoitushakkuita tehtiin pokasaha-kirves-menetelmällä, mutta moottorisahojen alkaessa tulla työmaille myös harjoituksíssa siirryttiin niiden käyttöön. Työsuojeluun ei tuolloin vielä kiinnitetty paljoakaan huomiota.

Kouluun pyrittiin normaalilla hakumenettelyllä ja hakijoita oli heti runsaasti. Ensimmäiselle kurssille oli 80 hakijaa, joista kouluun otettiin 20. Ensimmäisellä kurssilla oppilaat olivat lähes kaikki Lapin ja Oulun lääneistä, vain kaksi olivat etelämpää. Oppilaiden keski-ikä aloitettaessa oli 23 vuotta, nuorin oli 18 ja vanhin 27 vuotias. Myöhemmin oppilasikä aleni selvästi. Opettajia koulussa oli neljä.

Perjantaina ja lauantaina 6 ja 7. päivänä syyskuuta Hirvaan metsätyökoulun  ensimmäisen kurssin oppilaat juhlistavat koulunsa alkamisen 50-vuotispäivää Rovaniemellä. Osanottajien keski-ikä on nyt 73 vuotta ja odotetaan, että vielä reilusti yli puolet ”oppilaista”  ja kaksi opettajaa ovat mukana. Päivätilaisuus pidetään Metsähallituksen toimitalossa (PILKE) perjantaina alkaen klo 13.00. 

Tilaisuudessa julkistetaan kurssin työryhmän laatima pieni historiikki ja kouluaikainen, useita satoja valokuvia käsittävä kokoelma, joka luovutetaan Metsämuseo Luston kokoelmiin. Valokuvat tulevat kaikkien nähtäviksi LustonKantapuu”-rekisteriin. Tätä keruutyötä on tukenut kaksivuotisella apurahalla Metsämiesten Säätiö.

Lisätietoja:

Markku Turtiainen, markku.turtiainen(at)dnainternet.net

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.