Jämsän Ammattiopiston metsäalan aikuiskoulutuksen metsäkoneenkuljettajien opintomatka Uumajaan

torstaina, 15.01.2015

Jämsän Ammattiopiston metsäalan metsäkoneenkuljettajan ammattitutkintoa suorittavat aikuisopiskelijat tekivät opintomatkan Komatsu Forestin tehtaalle Ruotsin Uumajaan lokakuussa 2014. Ryhmään kuului 10 opiskelijaa, 3 opettajaa ja Komatsu Forestin viestintäpäällikkö Antero Siuro. Opintomatkan ensimmäisen päivän yhteydessä pääsimme tutustumaan metsäkoneyrittäjän toimintaan, kalustoon ja kuljettajiin. Kuljettajilla oli  paikallisesta metsäoppilaitoksesta saatu kuljettajakoulutus.

Opintomatkan toisena päivänä vierailimme Komatsu Forestin tehtaalla. Vierailun aikana saimme tietoa tehtaan historiasta nykypäivään. Saimme mahdollisuuden tutustua uuteen konekalustoon, koneiden kokoonpanoon tehdassalissa ja koneiden nykytekniikkaan. Tehdasvierailu oli merkittävä oppilaitoksen osalta myös siten, että saimme vahvistettua ja ylläpidettyä kontakteja Komatsu Forestiin kansainvälisen sidosryhmätyön ja koulutusvaihdon merkeissä tehtaan ja oppilaitoksen välillä.

Saman päivän illtana tutustuimme modernien metsäkonesimulaattoreiden käyttöön ja valmistaja Oryx Simulations toimintaan. Oryx Simulations toimii Uumajan yliopiston yhteydessä ja vastaa Komatsun metsäsimulaattoreiden kehittämisestä, valmistamisesta, markkinoinnista ja tuotetuesta. Tarjolla on kuormakone-,harvesteri- ja kaivinkoneperustaisia harvesterisimulaattoreita. Komatsu Forestin simulaattorit on tehty kouluttamista varten, niissä painopiste on ajotekniikoissa, työnsuunnittelussa ja metodiharjoittelussa. Simulaattoreita on käytössä ympäri Eurooppaa.

Kiitämme lämpimästi Metsämiesten Säätiötä taloudelllisesta tuesta, jonka avulla pystyimme järjestämään tämän opintomatkan.

Lisätietoja:

Lehtori Helena Sneck, Jämsän ammattiopisto/metsäala, sneck.helena(at)gmail.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.