Koneellisen kuusen istutuksen ajankohdan vaikutus taimien alkukehitykseen

tiistaina, 28.04.2015

Tutkimuksen aineiston perusteella koneellinen kuusen syysistutus tuottaa paremman tuloksen kuin kevät- ja kesäistutukset. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että koneellinen kuusen istutus onnistuu koko sulan maan ajan. Keskikesällä istutetut taimet kärsivät kuitenkin helposti kuivuudesta. Syksyllä istutettujen taimien kuolleisuus kuitenkin kasvaa jonkin verran kevät- ja kesäistutukseen verrattuna.

Opinnäytetyössä tutkitaan koneistutettujen kuusentaimien alkukehitystä. Työssä verrataan kesä- ja syysistutettujen taimikoiden mittaustuloksia kevätistutettujen taimikoiden mittaustuloksiin. Tutkimuksella selvitetään, onko istutusajankohdalla merkitystä alkukehitykseen.

Mitatut taimikot sijaitsevat Keuruun, Soinin ja Virtojen kunnissa. Taimikot siis sijaitsevat keskisessä Suomessa. Kaikki taimikot oli koneistutettu vuonna 2013.

Mittaukset toteutettiin maastossa kartalle ennalta mitatuissa GPS-pisteissä. GPS-pisteeseen muodostettiin 50 m2 ympyräkoeala. Koealalta laskettiin istutettujen elävien ja kuolleiden taimien määrät, mitattiin pituuskasvut, taimien pituudet ja määritettiin kasvupaikka ja maalaji. Tuloksista laskettiin keskiarvot, joiden perusteella kohteita verrataan. Lisäksi suoritettiin kahden riippumattoman otoksen t-testi.

Tutkimus on tehty Seinäjoen Ammattikorkeakoulun Metsätalouden koulutusohjelman opinnäytetyönä. Työn ohjaajina toimivat Juho Lahti ja Jorma Toopakka. UPM tarjosi koneistutetut taimikot käyttöön tutkimusta varten. Tutkimusta tukivat Metsämiesten Säätiö, Jouko Tuovolan säätiö ja Veljekset Saarelaisen säätiö.

Kiitos kaikille työtä tukeneille tahoille ja henkilöille.

Lisätietoja:

Metsätalousinsinööri (AMK) Janne Kotanen, ja-ko(at)outlook.com

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.