Opiskelijamatka Viroon - imagokeskustelua, verkostoitumista ja tutustumista

tiistai, 14.08.2012

12.4.–13.4. metsäylioppilaat Helsingistä ja Joensuusta järjestivät yhteisen opiskelijamatkan Viroon. Risteilyekskursion aikana oli tarkoitus keskustella metsäalan vetovoimaisuudesta, verkostoitua ja tutustua Viron metsätalouteen. Tallinnassa valtion metsäkeskuksen RMK:n (Riigimetsa Majandamise Keskus) sekä yksityismetsäkeskuksen (Erametsakeskus) edustajat kertoivat Viron metsätaloudesta.

Matkan tärkein ja antoisin osa oli ehdottomasti keskustelutilaisuus metsäalan vetovoimaisuudesta. Keskustelun pohjana olivat 14.2.2012 järjestetyt metsäalan imagotreffit, jossa metsäammattilaiset ympäri Suomen keskustelivat alan tulevaisuudesta ja vetovoimasta. Laivalla järjestetty keskustelutilaisuus oli ensimmäinen vastaavan suuruisena ja molempien metsäalan yliopistojen välisenä järjestetty tilaisuus, jossa pääosin opiskelijat olivat äänessä.

Tilaisuuteen osallistujille oli ennen matkaa lähetetty ennakkotehtävä, jossa tiedusteltiin muun muassa opiskelijoiden mielipidettä metsäalan vetovoimaisuudesta. Lähes kaikki ennakkotehtävään vastanneet olivat samaa mieltä siitä, että tällä hetkellä metsäalan vetovoimaisuus ei ole toivottavalla tasolla. Eniten metsäalan vetovoimaisuuden lisäämiseen voitaisiin opiskelijoiden mielestä vaikuttaa median ja sosiaalisten verkostojen kautta. Uudet innovaatiot ja tulevaisuuden metsäalan tukipilarit usein unohtuvat, kun ympäriltä suljetaan tehtaita ja metsäteollisuutta ajetaan alas. Mahdollisesti monista puuperäisistä innovaatioista ei edes tiedetä ja metsäala yhdistetään suoraan paperiteollisuuden ongelmiin. Olisikin toivottavaa, että myös paperiteollisuuden osalta levitettäisiin positiivista viestiä, esimerkiksi nanosellun ja muiden innovaatioiden osalta.

Pääosin negatiivisia käsityksiä oikaisemalla päästäisiin vaikuttamaan myös metsäalan vetovoimaisuuteen nuorten silmissä. Monet keskustelutilaisuuteemme osallistuneista opiskelijoista ilmoittivat jatkossakin markkinoivansa metsäalaa kotipaikkakuntiensa lukioissa ja yläasteilla. Paljon alan kiinnostavuuteen vaikuttaa myös kesätöiden saaminen omalta alalta. Mitään tilastoja ei ole todisteena, mutta ainakin tilaisuuteen osallistuneista valtaosa oli saanut oman alan kesätöitä, joten jonkinlaista muutosta työmarkkinoilla on tapahtunut tämän suhteen.

Metsä puhuu -kampanjan myötä metsäalan eri työmahdollisuudet ovat tulleet varmasti muillekin kuin metsäalan ihmisille entistä tutummiksi. Opiskelijat painottivat tilaisuudessa, miten tärkeää on, että niin yksityisten kuin valtion organisaatioidenkin työnantajat rekrytoisivat entistä ahkerammin metsäalan opiskelijoita kesätöihin. Kesätyöt tuovat ensimmäisen kuvan todellisesta työelämästä, joten kokemukset ovat opiskelijalle todella tärkeitä.

Imagokeskustelussa nousi pinnalle myös yliopistojen vaikutus alan vetovoimaisuuteen nuorten silmissä. Pääsykoekirjallisuuden tulisi vastata mahdollisimman hyvin opiskeltavaa alaa. Myös yliopistojen olisi hyvä tuoda erilaisia metsäalan työmahdollisuuksia esille opiskelijoille. Keskusteluissa nousi esille myös alan esiintuominen jo peruskoulutuksessa, jolloin nuorille hahmottuu käsitys metsäalan todellisesta olemuksesta.

Metsämiesten Säätiö oli retkemme suurin rahoittaja.

Lisätietoja:

Opiskelija-asiamies Paavo Lyytikäinen, Metsänhoitajaliitto/Metsäylioppilaat ry,
paavo.lyytikainen(at)helsinki.fi, puh. 040 574 2688

Asiamies Eveliina Varis, Metsänhoitajaliitto, eveliina.varis(at)metsanhoitajat.fi, puh. 044 560 0006

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.