Uusi oppimisympäristö ForestBioFacts päivittää metsäteollisuuden oppimisen digiaikaan

tiistaina, 17.11.2020

Puunjalostusinsinöörit ry (PI) ja kustannusosakeyhtiö Paperi ja Puu Oy julkaisivat tänään uuden digitaalisen oppimisympäristön puunjalostusalan korkeakoulujen opetuksen tueksi ja metsäteollisuuden asiantuntijoiden osaamisen kehittämiseen. Kolmivuotisessa kehityshankkeessa on kehitetty kansainvälisestikin ainutlaatuinen uusi digitaalinen oppimateriaali, jota on mahdollista käyttää niin ryhmäopetuksessa johdetusti kuin itsenäisessä ajasta ja paikasta riippumattomassa etäopiskelussa. Oppimismenetelmien ollessa mm. koronapandemian johdosta juuri nyt voimakkaassa murroksessa, digitaalinen oppimisympäristö valmistuu erittäin ajankohtaisella hetkellä tarjoten metsäteollisuuden toimijoille uuden ajantasaisen ja modernin tietopankin.

Lähes kokonaan englanniksi toteutettu digitaalinen oppimisympäristö, ForestBioFacts, sisältää sloganinsa mukaisesti kaiken sen tiedon, mitä alalla työskentelevän asiantuntijan tulee tietää puupohjaisista tuotteista ja teknologioista ("Everything you need to know about forest-based products and technologies."). Oppimisympäristön 16 teemassa käydään läpi keskeiset puunjalostuksen tuotteet sekä niiden avainprosessit ja -teknologiat. Perinteisten paperi-, kartonki-, sellu- sekä puutuotteiden ja -prosessien ohella omat teemansa ovat saaneet mm. biopohjaiset nanomateriaalit sekä puupohjaiset tekstiilit.

Lisäksi kokonaisuudessa tarjotaan perus- ja syvemmän tason tietoa mm. metsätaloudesta ja muista biomassoista, energiasta ja biopolttoaineista, prosessiautomaatiosta, toimitusketjusta, kunnossapidosta, ympäristönsuojelusta sekä liiketoiminta- ja investointisuunnittelusta. Sisältö perustuu osittain aiempaan fyysiseen Papermaking Science and Technology-kirjasarjaan, ja hankkeessa on ollut mukana yli 150 asiantuntijaa niin korkeakouluista kuin teollisuudesta päivittämässä ja luomassa uutta sisältöä.

Uutena elementtinä oppimisympäristön yhteyteen on rakennettu myös kaikille avoin ja erityisesti nuorille osaajille, lukiolaisille, lukioiden opettajille ja opinto-ohjaajille suunnattu johdantoteema, joka käsittelee suomeksi ja englanniksi puupohjaisen biotalouden tarjoamia mahdollisuuksia ja merkitystä globaalien haasteiden ratkaisemisessa, keskeisiä tuotteita ja teknologioita sekä metsäalan opiskelumahdollisuuksia. Johdantoteemaan voi käydä jo tutustumassa osoitteessa: https://forestbiofacts.com/.

ForestBioFacts on valmistuessaan maailman laajin vain puupohjaiseen biotalouteen keskittyvä oppimisympäristö, joka sisältää yli 1500 asiantuntija-artikkelia, joita tukee merkittävä määrä kuva- ja videomateriaalia. Alustasta löytyy mm. yli 200 videoklippiä, virtuaalivierailu paperitehtaalle, 360 asteen VR-materiaalia, kattava termipankki ja yli 6000 sanan 6-kielinen paperi- ja sellualan sanakirja. Oppimisympäristöstä löytyy myös digitaalisena kokonaisuudessaan alkuperäinen 21-osainen Papermaking Science and Technology -kirjasarja.

Yli puolen miljoonan euron hanketta ovat olleet toteuttamassa Puunjalostusinsinöörien ja Paperi ja Puu Oy:n kanssa Suomen johtavat puunjalostusalan korkeakoulut ja lähes 20 johtavan yrityksen verkosto. Hanke sai myös merkittävän apurahan Metsämiesten säätiöltä, joka on mahdollistanut sisällöntuotannon toteuttamisen alan parhaiden asiantuntijoiden johdolla sekä mm. riittävän panostamisen ammattimaiseen omaan videotuotantoon.

Metsämiesten Säätiö oli mukana yhtenä rahoittajana hankkeessa.

Lisätietoja:

Viestintä- ja markkinointipäällikkö Katriina Valkeapää, Puunjalostusinsinöörit ry,
katriina.valkeapaa(a)puunjalostusinsinoorit.fi, puh. +358405081404

Toimitusjohtaja Antti Lindqvist, Puunjalostusinsinöörit ry, antti.lindqvist(a)puunjalostusinsinoorit.fi, puh.
+358407252543

 

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.