Vaihto-opiskelu Uppsalan yliopistossa

torstaina, 09.06.2016

Opiskelen metsätiedettä Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa ja kolmannen opiskeluvuoteni kevätlukukauden vietin Ruotsissa opiskellen Uppsalan yliopistossa.

Uppsala on Ruotsin neljänneksi suurin kaupunki ja Uppsalan yliopisto on Pohjoismaiden vanhin, joten pääsin vaihtoni aikana tutustumaan varsin vanhaan kaupunkiin. Uppsala tuntui sopivan pieneltä kaupungilta ja oli mukava, että pyörällä pääsi joka paikkaan ja metsää ja monenlaisia retkeilyalueita oli aivan kaupungin lähellä. Uppsalan läpi virtaa Fyris-joki, yliopiston rakennuksia on ympäri kaupunkia ja suunnistaminen on helppoa Pohjoismaiden suurimman kirkon toimiessa maamerkkinä. Myös Uppsalan linna, hienot puutarhat ja monipuolinen opiskelijoiden osakuntatoiminta olivat kokemisen arvoisia tässä Pekka Töpöhännän ja Linnén kaupungissa.

Vaihto-opiskelu kehitti sekä ruotsin- että englanninkielentaitoani ja sain arvokasta kansainvälistä kokemusta ympäristöalalta. Suoritin vaihdossa ollessani ruotsin kielen kursseja ja kestävän kehityksen kurssin, yhteensä 30 opintopistettä.

Vaihto-opiskelu Uppsalassa oli hieno kokemus ja avartaa varmasti suhtautumistani jatkossakin. Olen erittäin kiitollinen Metsämiesten Säätiöltä saamastani apurahasta ja kerron mielelläni lisää kokemuksistani.

Lisätietoja:

Opiskelija Elli Hämynen, Itä-Suomen Yliopisto, elliha(a)student.uef.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.