Murrerunoja metsästä

maanantaina, 23.03.2015

Ari-Pekka Pirskanen kokosi runokirjan omakohtaisista kokemuksistaan sekä näkemyksistään samoillessaan Suomalaisessa metsässä.

Metsä on mielen hunaja ja sielun kirkko
Se kuuntelee, hoivaa, eheyttää ja opastaa
Siellä syntyy harsuisia hajatelmia joista valppaalle kuulijalle ja kulkijalle
kutoutuu luja verkko.

Runokirjan ponnin on punoa lukijalleen metsäntuntua ja herättää heissä mielenkiintoa suomalaista metsää kohti kotinojatuolissa. Se myös kannustaa kulkemaan ja näkemään metsää tavallisuudesta poikkeavasta vinkkelistä- tarttumaan tuuleen, haistamaan naavaa ja maistamaan puhdasta purovettä. Siis olemaan metsässä metsän tavalla.

Metsämiesten Säätiön myöntämän apurahan myötävaikutuksella on runokirja saatu toteutettua ja julkaistua myyntikuntoon. Kirja on saanut oman lukijakuntansa erikoisuutensa tähden. Markkinointi on tapahtunut etupäässä Savon talousalueella ja kirjan menekki on ollut kohtalaisen hyvä. Markkinoinnin on Pirskanen suorittanut itse.

Kirjan tiedot:

MURRERUNOJA METSÄSTÄ
Haikuja ja tankarunoja sekä mietelauseita
Ari-Pekka Pirskanen
Painotalo Casper Oy
Kurikka 2014
ISBN978-952-93-3842-9

Lisätietoja:

Ari-Pekka Pirskanen, ari-pekka_pirskanen(at)netti.fi, puh. 050 542 6654

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.