Peltometsäviljelytutkimusta Costa Ricassa

torstai lokakuun 27. 2011

Olin metsäekologian harjoittelussa EARTH Universityssa Limonin provinssissa Costa Ricassa hieman yli kaksikuukautta kesällä 2011, jolloin keräsin tutkimusaineistoa peltometsäviljelmältä. Viljelmällä kasvoi kaakaota kahden eri typpeä sitovan varjopuulajin alla. Tehtäväni oli mitata juuristoa ja latvustoa kootakseni mahdollisimman kattavan kuvan viljelysysteemistä. Työhön sisältyi juuristonäytteiden ottamista, valokuvausta sekä puiden mittausta. Tieto viljelmän rakenteesta luo perustan myöhemmille mittauksille, joilla voidaan tutkia muun muassa typen ja hiilen liikkeitä puissa ja maassa. Tutkimustyöllä pyritään parantamaan peltometsäviljelyjärjestelmien tuottavuutta, millä on suurta merkitystä tropiikin viljelijöille.

Työ oli hyvin itsenäistä, vaikka minulla olikin vastuuprofessori yliopistolla. En ollut aiemmin opiskellut espanjaa alkeita enempää, mutta harjoittelun aikana kielitaitokin kehittyi, sillä suuri osa päivittäisestä vuorovaikutuksesta tapahtui espanjaksi. EARTH University on pieni, (ainoastaan 400 opiskelijaa), mutta erittäin kansainvälinen. Opiskelijoita oli eri puolilta Latinalaista Amerikkaa, Haitilta, Yhdysvalloista sekä Afrikan maista. Euroopan maista tapasin vaihto-opiskelijoita ja harjoittelijoita Sveitsistä ja Norjasta. Ilmasto oli trooppinen ja yleensä ottaen miellyttävä kaikkein kuumimpia keskipäivän tunteja lukuun ottamatta. Hyönteisiin kannattaa varautua.

Opin harjoittelun aikana paljon myös muista aiheista. Ympäristösivistys ja kierrätys olivat tärkeä osa yliopiston toimintaa. Esimerkiksi suuri osa ruoasta tuli yliopiston omilta pelloilta ja maitotilalta. Yliopistolla oli myös aktiivinen ympäristöryhmä, joka järjesti erittäin maanläheisiä luentoja ja työpajoja esimerkiksi permakulttuurista ja aurinkovoimalla toimivista tee-se-itse liesistä. Lisäksi opiskelijat tekivät kehitysyhteistyötä läheisten banaaninviljelijäkylien kanssa. Vaikka Costa Rica onkin kohtalaisen varakas maa, maaseutuväestö on jäänyt monilta osin ulkopuolelle tästä kehityksestä. Costa Ricassa on myös yhä runsaasti sademetsää sekä laajoja luonnonsuojelualueita, ja eräs amerikkalainen opiskelija luonnehtikin sitä osuvasti Jurassic Parkiksi. Sumun peittämät sademetsäiset laaksot ja vuoret ovat todellakin kuin muinaisuudesta, ja paikallinen luonto ja eläinkunta on hätkähdyttävän monimuotoista.

Metsämiesten säätiöltä saamani apuraha kului ennen kaikkea lentolippuihin, mikä teki mahdolliseksi tämän oppimiskokemuksen toisella puolella maailmaa. EARTH Universitya suosittelisin erityisesti Latinalaisesta Amerikasta ja trooppisesta peltometsäviljelystä kiinnostuneille metsäopiskelijoille.

Lisätietoja:

Maisteriopiskelija Sara Nevalainen, Helsingin yliopisto, Metsätieteiden laitos,
sara.nevalainen(at)helsinki.fi

www.earth.ac.cr