Metsähistorian Seuran vuosi 2016

keskiviikko toukokuun 10. 2017

Metsähistorian Seuran päätapahtumia vuonna 2016 oli pohjoismainen metsähistoriakonferenssi. Tällä kerralla oli Suomen vuoro järjestää tapahtuma. Konferenssi järjestettiin yhdessä Luston ja Metsähallituksen kanssa.

Yleisteemana oli metsätalouden murros. Konferenssissa tarkasteltiin metsien ja metsätalouden tulevaisuuden mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja historiallisesta perspektiivistä lähtien. Teemaan liittyvänä kohteena oli Kemijärvi. Paikalliset toimijat esittelivät sellutehtaan sulkemisesta lähtenyttä kehittämisprosessia ja Kemijärven sekä koko Lapin tulevaisuuden näkymiä. Eri Pohjoismaiden murroksia ja niihin löydettyjä ratkaisuja esiteltiin, ja vertailtiin Rovaniemellä pidettävässä seminaarissa.

Osanottajien määrä oli yhteensä 39, joista suomalaisia oli 23. Tutustumiskohteina olivat Rovaniemen kaupungin ohella Metsähallitus, Lappi Timberin tuotantolaitokset Kemijärvellä, Pilke-talo, Arktikum ja Lapin metsämuseo. A.E. Järvinen sai myös esittelyn. Seuraava pohjoismainen konferenssi järjestetään vuonna 2018 Ahvenanmaalla, jolloin isäntinä ovat Suomi ja Ruotsi yhteistyössä. Vankka perinne siis jatkuu.

Pehr Kalmin syntymästä oli vuonna 2016 kulunut 300 vuotta. Kalmin metsällinen toiminta sai ansaitsemansa huomion kahdessa tilaisuudessa. Metsähistorian Seuran Talven selän taittajaisissa kuultiin Kalmin toiminnasta 1700-luvulla, jolloin elettiin hyödyn aikakaudeksi kutsuttuaa ajanjaksoa. Syksyn tilaisuuden erityisaiheena oli koivu Turun akatemian väitöskirjojen valossa. Alustajia oli useita.

Metsähistorian Seuran Susikko-jäsenlehden taittoasu uudistettiin ja Lehteä julkaistiin kolme numeroa vuoden aikana. Kaikki aikaisemmat, 21 vuoden aikana ilmestyneet Susikot koottiin tarkasteltaviksi www.metsahistoria.fi -verkkosivustoon. Vuosilusto on metsähistorian, -kulttuurin ja -perinteen tieteellinen vertaisarvioitu julkaisusarja. Sen numero 11 julkaistiin yhdessä Luston kanssa verkkojulkaisuna. Teemana olivat metsien hyvinvointivaikutukset otsikolla "Metsä tekee hyvää!".

Kotimaan opintoretki järjestettiin Kymenlaaksossa. Osanottajat tutustuivat muun muassa alueen puunjalostuksen historiaan ja nykypäivään Myllykoskella ja Kotkassa, Alvar Aallon arkkitehtuuriin Sunilassa, metsäalan koulutukseen Sippolassa, puuveneenrakennukseen Kotkassa sekä UPM:n taidesäätiön kokoelmaan Kuusankoskella. Osallistujia oli 23.

Metsähistorian seuran aloitteesta poltetaan Padasjoella kaski kesäkuussa 2017. Tapahtuma kuuluu Suomi 100 -tapahtumakokonaisuuteen. Kaski kaadettiin kuivumaan marraskuussa 2016. Tapahtuma on laaja yhteishanke, jonka toteuttavat Metsähallitus, Luonnovarakeskus ja Metsähistorian Seura. Seuran päävastuulla on koota väki kaskenpolttoon sekä osallistua itse polttamiseen. Monivuotinen hanke jatkuu rukiin kylvöllä elokuussa 2017, rukiin leikkuulla ja riihityksellä vuonna 2018 ja edelleen puuron ja leipien teolla. Rukiin jälkeen alueelle tulee metsäntutkimuksen koealoja.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Antti Koskimäki, Metsähistorian Seura ry, koskix(at)hotmail.com, puh. +358 40 543 7118