Sata vuotta metsäkirjallisuutta talletettu nykyisille ja tuleville metsämiessukupolville

perjantai joulukuun 15. 2017

Suomen Metsätieteellisen Seuran ja Metsämuseo Luston yhteishankkeessa säilytettiin Luonnonvarakeskuksen (entisen Metsäntutkimuslaitoksen) vanhaa metsäkirjallisuutta nykyisten ja tulevien metsäntutkijoiden ja metsäalan muiden toimijoiden käyttöön.

Vanha metsätieteellinen ja -taloudellinen kirjallisuus on tärkeä tietolähde tarkasteltaessa pitkän ajan kehitystrendejä, kuten ympäristömuutosta ja metsätalouden käytännön muutoksia. Vanhassa kirjallisuudessa on paljon arvokkaita, tarkkoja kuvauksia esimerkiksi metsien tilasta, metsämaan omistussuhteista tai metsätyömenetelmistä. Niiden avulla on helpompi ymmärtää nykytilannetta. Etenkin ympäristönmuutostutkimuksessa vanha aineisto antaa mahdollisuuden arvioida ns. luonnontilaa, tai ainakin metsien tilaa, ennen voimakasta talouskäyttöä tai ilmastonmuutoksen vaikutuksia.

Luonnonvarakeskuksen Vantaan toimipaikkaan oli koottu metsätieteellistä ja muuta alan kirjallisuutta koko Metsäntutkimuslaitoksen lähes satavuotisen toiminnan ajan. Luken Vantaan toimipaikka lopetti toimintansa vuoden 2016 lopussa, ja valtaosa metsäntutkijoista siirtyi Viikkiin. Siellä he työskentelevät avokonttoreissa, joissa säilytystilaa kirjallisuudelle on hyvin vähän.

Suomen Metsätieteellinen Seura ja Metsämuseo aloittivat hankkeen, jonka avulla oli mahdollista säilyttää arvokkain osa Metlan metsäkirjallisuudesta siirtämällä se Metsämuseo Luston kokoelmiin. Aineiston inventointi ja luettelointi ovat vielä osin kesken, mutta Metsämuseon henkilökunta jatkaa sitä. Aineiston laajuus ja laatu olivat yllätys jopa hankkeen johtoryhmälle ja sen työntekijöille.

Hankkeen rahoitti pääosin Metsämiesten Säätiö. Luonnonvarakeskuksen työntekijät saivat käyttää hankkeeseen työaikaansa.

Lisätietoja:

Taloudenhoitaja Esa-Jussi Viitala, Suomen Metsätieteellinen Seura, esa-jussi.viitala(at)luke.fi,
puh. 029 532 5513

Kokoelmapäällikkö Leena Paaskoski, Metsämuseo Lusto, leena.paaskoski(at)lusto.fi,
puh. 050 366 9552