Opinnäytetyö Suomen 4H-järjestön metsä- ja luontotoiminnan nykytilanteesta ja kehittämisestä

torstai toukokuun 5. 2011

Metsätalousinsinööri Jaana Kulmalan opinnäytetyön aiheena oli Suomen 4H-järjestön metsä- ja luontotoiminnan nykytila ja kehittäminen. Tutkimuksen tarkoituksena oli haastattelun keinoin selvittää toimihenkilöiden mielipiteitä järjestön metsä- ja luontotoiminnasta. Tutkimus oli hyvin tärkeä, jotta 4H-liitto voi tuottaa ajankohtaista ja asianmukaista materiaalia ja koulutusta 4H-yhdistyksille. Tutkimukselle oli siis kysyntää 4H-liitossa. Aikaisempaa Suomen laajuista tutkimusta aiheesta ei ole ennen tehty.

Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina. Tutkimusmuotoina käytettiin sähköistä kyselyä 4H-toimihenkilöille ja avointa teemahaastattelua puhelimitse toiminnanjohtajille. Tutkimustulosten perusteella metsä- ja luontotoiminnan määrä pysyy tulevaisuudessa suunnilleen samana kuin nykyään. Määrän kasvattamiseksi metsä- ja luontotoiminnan tulee jatkossa kehittää nykyisiä toimintamuotoja ja yhteistyökuvioita. Toimihenkilöille tulee antaa metsään ja luontoon liittyvää koulutusta ja resursseja tulee lisätä. Toiminnan koordinoimiseksi olisi hyvä palkata metsävastaaviksi metsäalan ammattilaisia. Järjestön sisäistä viestintää tulee selkeyttää ja lisätä. Lisäksi 4H-piireillä tulee olla käyttövalmiita toimintamalleja.

Työ on kokonaisuudessaan luettavissa Theseus-verkkokirjastossa. Haluan kiittää Metsämiesten Säätiötä, jonka antama rahallinen avustus mahdollisti tutkimuksen.

Lisätietoja:

Metsätalousinsinööri Jaana Kulmala, jaana.kulmala2(at)hotmail.com, puh. 050 371 9419