Yksityismetsänomistajien keski-ikä noussut, maanviljelijöiden osuus vähentynyt

keskiviikko maaliskuun 16. 2011

"Suomalainen metsänomistaja 2010"-kyselytutkimuksen alustavia tuloksia esiteltiin Metsämiesten Säätiön tuella pohjoismaisten metsäekonomian tutkijoiden (SSFE) seminaarissa Tanskassa toukokuussa. Alustavista tuloksista kirjoitettiin seminaarin Scandinavian Forest Economics -julkaisuun englanninkielinen artikkeli.

Metsäntutkimuslaitos on tehnyt yksityismetsänomistajien rakennetta koskevia kyselytutkimuksia 1970-luvulta alkaen. Viimeisin rakennekysely lähetettiin 13 000 yksityismetsänomistajille vuoden 2009 alussa. Vastanneiden metsänomistajien osuus oli 49 prosenttia. Näiden satunnaisesti valittujen yksityismetsänomistajien tarkoituksena oli kuvata kaikkien 300 000 yli viiden hehtaarin perhemetsätilan omistajia.

Alustavien tulosten perusteella nähdään muun muassa, että suomalaisten yksityismetsänomistajien keski-ikä on 60 vuotta, kun vuonna 1999 se oli 57 vuotta. Eläkeläiset ovat ammattiasemaltaan yleisin metsänomistajaryhmä (45 prosenttia). Palkansaajia on 30, maa- ja metsätalousyrittäjiä 16 ja muita yrittäjiä 7 prosenttia. Edellä mainittuihin ryhmiin kuulumattomia on pari prosenttia. Eläkeläisten osuus on noussut ja maanviljelijöiden laskenut viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Yksin- tai perheomisteisten tilojen osuus kaikista yksityismetsätiloista on 76 prosenttia. Sekä verotusyhtymien että kuolinpesien osuus on molemmilla 12 prosenttia. Kaupungistuminen vaikuttaa yksityismetsänomistajiin hitaasti, sillä maaseudulla heistä asuu 55 prosenttia. Loput 45 prosenttia asuvat taajamissa tai kaupungeissa. Suuri osa metsänomistajista asuu lähellä tilaansa, sillä metsätilansa kanssa saman kunnan alueella asuu 64 prosenttia yksityismetsänomistajista.

Yksityismetsänomistajilla on useimmiten monia metsätilaansa koskevia samanaikaisia aineellisia ja aineettomia tavoitteita. Monitavoitteisten metsänomistajien osuus kaikista metsänomistajista on 34 prosenttia ja metsämaan alasta on 48 prosenttia. Muita tutkimuksen keinoin löydettyjä tavoiteryhmiä ovat virkistyskäyttäjät, metsästä elävät, taloudellista turvaa korostavat ja epätietoiset metsänomistajat. Tarkistettujen laskelmien perusteella ryhmien osuudet ovat pysyneet viimeisten kymmenen vuoden aikana hyvin pitkälti ennallaan.

Tutkimuksen metsänomistusrakenteen yhteenvetotulokset julkaistaan vuonna 2011 "Suomalainen metsänomistaja 2010" -raportissa.

Lisätietoja:

Jussi Leppänen, Metsäntutkimuslaitos, jussi.leppanen(at)metla.fi