Harjoittelussa Yhdysvalloissa

maanantai, 15.09.2014

Suoritin metsäekonomian ja markkinoinnin opintoihini liittyvän harjoittelun kesällä 2014 Napervillessä UPM:n Pohjois-Amerikan myyntikonttorilla. Naperville sijaitsee n. 50 km päässä Chicagosta Illinoisin osavaltiossa ja on kooltaan n. 140 000 asukkaan kaupunki. Illinoisin alueella Naperville on tunnettu erittäin alhaisesta rikollisuusprosentistaan sekä alhaisesta työttömyydestä.

Tärkeä osa harjoitteluuni valmistautumista oli J-1 opiskelijaviisumin hankkiminen. Harjoitteluvaihtoon liittyvän J-1 viisumin saanti on omiin kokemuksiini pohjautuen hieman vaativampaa kuin korkeakoulujen väliseen opiskelijavaihtoon, mutta ei mitenkään mahdotonta. Saadakseen harjoitteluvaihtoon liittyvän opiskelijaviisumin anomisen kannalta välttämättömät lomakkeeton hankittava kolmas osapuoli ns. ”sponsorship program”.

”Sponsorship program” haastattelee erikseen harjoittelijan ja harjoittelupaikan yhteyshenkilön ja päättää harjoittelupaikan soveltuvuuden perusteella lomakkeiden myöntämisestä. Itse valitsin ”sponsorship programmikseni” InterExchangen, jolta sain viisumilomakkeiden lisäksi hyödyllistä tietoa myös muihin käytännön järjestelyihin liittyen.

Napervillestä oli miltei mahdotonta löytää pelkästään kesän ajaksi kalustettua vuokra-asuntoa. Vuokranantajat vaativat lähes poikkeuksetta pitkäaikaisempaa sitoutumista ja harvoissa lyhytaikaisissa vaihto-ehdoissa kuukausivuokrat kipusivat hyvin korkealle. Parhaimmaksi vaihtoehdoksi osoittautuikin majoittautuminen edullisessa motellissa helpon järjestettävyyden sekä kulujen kannalta.

Kiitän Metsämiesten Säätiötä erityisesti viisumin saantiin, lentoihin ja asumisjärjestelyihin liittyvien kulujen kattamisesta. Kesän 2014 harjoitteluvaihto Yhdysvalloissa oli ehdottomasti hieno kokemus, jonka aikana opin paljon kyseisen maan yrityskulttuurista ja sain hyödyllistä kokemusta alaani liittyen.

Lisätietoja:

Opiskelija Hanna Ranta, hanna.ranta(a)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.