Helsingin yliopiston metsäylioppilaiden Puukaupallisen Kerhon opintoretki Itävaltaan

perjantai, 8.11.2013

Helsingin yliopiston Metsäylioppilaat Ry:n Puukaupallinen Kerho järjesti viikon mittaisen opintomatkan Itävallan Wieniin 23.-29.9.2013. Matkaan lähti 30 opiskelijaa ja matkan aikana saimme erinomaisia eväitä ja laaja-alaisia näkökulmia liittyen aina puuarkkitehtuurista suomalaisen viennin edistämiseen. Saavutimme matkalle asetut tavoitteet, jotka liittyivät paikalliseen metsäteollisuuteen perehtymiseen ja Itävallan toimintaympäristöön tutustumiseen.

Tutustuimme YK:n Wienin päämajaan, jossa saimme kuulla kestävän kehityksen ja vihreän talouden merkityksestä YK:n toiminnassa ja metsäteollisuuden osuudesta vihreän talouden edistämisessä. Lisäksi vierailimme Finpron Itävallan yksikössä, jossa keskustelimme suomalaisen viennin tukemisesta ja Itävallan merkityksestä suomalaisten metsäteollisuusyritysten viennin ja tuotannon osuudessa. Vierailulla oli paljon keskustelua ja saimme hyvää palautetta aktiivisuudestamme.

Vierailimme myös Mühlwegin puuarkkitehtuuriin keskittyneellä alueella, jossa paikallinen puuarkkitehtuuriin vihkiytynyt arkkitehti toimi oppaanamme ja kertoi meille itävaltalaisesta puuarkkitehtuurista ja puukerrostalorakentamisesta. Pääsimme siten vertailemaan Suomessa käytävää keskustelua puurakentamisesta ja puuarkkitehtuurista Itävallan esimerkkeihin, sekä oppimaan kuinka näitä voitaisiin jatkossa hyödyntää myös suomalaisessa puurakentamisessa.

Lisäksi vierailukohteisiimme kuului itävaltalaisen ja perheomisteisen Eggerin Unterradlbergissa sijaitseva sahateollisuusyritys, jossa valmistettiin erityisesti sisäverhoiluun tarkoitettuja tuotteita, kuten lattioita. Erityisen mielenkiintoista oli kierrätetyn puun käyttäminen osana tuotantoprosessia ja lopputuotetta. Vierailun aikana tutustuimme kyseisen yrityksen toiminnan kokonaiskuvaan ja saimme erittäin kattavan kuvauksen itse tuotannon toiminnasta ja sen eri vaiheista, kuten myös energiatehokkuudesta osana tehtaan tuotantoa.

Metsämiesten Säätiön myöntämä avustus oli merkittävä opintomatkan toteutuksen kannalta ja avustus käytettiin kokonaisuudessaan kattamaan opintoretken aiheuttamat matkakulut.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Eeva Mustalampi, Puukaupallinen Kerho, eeva.mustalampi(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.