Metsänäyttely tuotiin keskelle kaupunkia

keskiviikko, 5.03.2014

Järjestyksessään viides Silva Metsänäyttely järjestettiin 7.-8.6.2013 Joensuussa. Poikkeuksena aiempiin kertoihin, näyttely järjestettiin kaupunkikeskustassa ja ilman pääsymaksua. Ratkaisu oli onnistunut. Näyttely saavutti tavoitteeksi asetetun 25 000 kävijämäärän. Näytteilleasettajia oli 120, joista useat olivat esillä laajoilla näyttelyalueilla. Satama-alueella oli käytössä ja nähtävillä kolme höyry- tai matkustaja-alusta. Näyttelyyn panostettiin ja se toi paljon asiakaskontakteja yrityksille ja yhteisöille.

Näyttelyvieraat ja näytteilleasettajat pitivät ratkaisua järjestää tapahtuma kaupunkikeskustassa poikkeuksellisen onnistuneena. Osallistujille kynnys tulla näyttelyyn oli matala, minkä seurauksena näyttely tavoitti myös sellaisia metsänomistajia ja metsästä kiinnostuneita, joita ei yleensä tapaa metsänäyttelyissä. Näyttelyn teemana oli ”Hyvä mieli metsästä”.

Silva-metsänäyttelyn yhtenä tärkeänä kohderyhmänä oli nuoriso. Nuoret haluttiin mukaan, jotta heille voitiin viestiä metsän ja metsäalan tarjoamista mahdollisuuksista. Näyttelypäivinä nuorille oli tarjolla mm. skeittikilpailu ja temppurata. Pienemmät lapset pääsivät pomppulinnaan ja mm. kokeilemaan paloruiskua sekä puujalkakävelyä. Monet näytteilleasettajat olivat järjestäneet osastoilleen erityisesti nuorille ja lapsille suunnattua tekemistä ja materiaalia. Metsätoimijat yhdessä kokosivat myös erityisen MetsäRekry-teltan, jossa nuorille esiteltiin metsäalan koulutusmahdollisuuksia ja työpaikkoja.

Silvan järjestelyissä tehtiin poikkeuksellisen laajaa ja hyvää yhteistyötä näyttelyn pääyhteistyökumppanien, muiden tukijoiden kuten Metsämiesten Säätiön sekä Pohjois-Karjalan maakunnan metsätoimijoiden kanssa. Silvan aikaan järjestettiin Joensuussa mm. OP Metsäpäivät, Euroopan metsäinstituutin 20-vuotisjuhlallisuuksia, useita eri hallitusten ja johtokuntien kokouksia sekä maa- ja metsätalousministerin vierailu.

Seuraava Silva metsänäyttely järjestetään vuonna 2017, kaksi vuotta Joensuussa järjestettävän Farmari-tapahtuman jälkeen. Palautteen perusteella on ilmeistä, että metsänäyttely tuodaan keskelle kaupunkia jatkossakin.

Lisätietoja:

Suomen metsäkeskus

Koulutusasiantuntija Leila Laukkanen, leila.laukkanen(at)metsakeskus.fi

Aluejohtaja Anssi Niskanen, anssi.niskanen(at)metsakeskus.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 4 - 6 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.