Metsätalousinsinöörin asiantuntijuudessa yhdistyvät metsän, myynnin ja markkinoinnin osaaminen

keskiviikkona, 20.03.2019

Työtehoseura ry toteutti vuonna 2018 ensimmäisen metsäalan koulutuksen valtakunnallisen uraseurannan metsätalousinsinöörikoulutuksen suorittaneille.Siinä selvitettiin koulutuksen tuottaman osaamisen riittävyyttä työtehtävien hoitamisessa. Metsäalan tehtävissä työskentelevät metsätalousinsinöörit kokivat oman osaamisensa varsin hyväksi, mutta osaamisvajeita tuli esille puukaupan, metsäsertifioinnin, puunhankinnan suunnittelun ja logistiikan sekä metsäalan lainsäädäntöosaamisessa. Lisäksi he kokivat lisäkoulutustarpeita ajankäytön hallinnan, asiakaspalvelutaitojen, esimiestaitojen, myynti- ja markkinointitaitojen sekä työturvallisuuden osaamisessa. Metsätalousinsinöörikoulutuksen jälkeiseen koulutukseen oli osallistunut 77 % uraseurantaan vastanneista.

Metsätalousinsinöörin työnkuva on nykyisellään laaja sisältäen metsäalan substanssiosaamisen lisäksi myyntiin, markkinointiin, asiakaspalveluun ja ihmissuhdetaitoihin liittyviä osaamistarpeita. Työelämän kiireisessä rytmissä mukana pysyminen edellyttää myös kykyä arvioida omaa toimintaa, ajankäyttöä sekä työtehtävissä jaksamista.

Työelämän digitalisoituminen nostaa esille tarpeen soveltaa aiempaa osaamista uudenlaisissa toimintaympäristöissä ja hyödyntää laajoja tietovarantoja. Metsätalousinsinöörikoulutus tarjoaa näihin työelämän haasteisiin alkueväät, mutta varsinainen työelämässä tarvittava osaaminen hankitaan työtehtäviä hoitamalla sekä jatko- ja täydennyskoulutukseen osallistumalla. Uraseurannan avulla mahdollisia koulutusvajeita saadaan esille ja suunnattua täydennyskoulutustarjontaa oikeisiin tarpeisiin.

Työelämässä olevien henkilöiden osaamisesta on pidettävä huolta ja tarjottava monipuolisia mahdollisuuksia osaamisen täydentämiseen. Yhteistyötä eri koulutusasteiden välillä on lisättävä ja joustavuutta yksilöllisten opintopolkujen toteuttamiseen kehitettävä. Vaativissa metsäalan asiantuntijatehtävissä tarvittavan osaamisen varmistamisessa eri koulutustasojen välistä yhteistyötä on tulevaisuudessa lisättävä.

Hanketta rahoitti Metsämiesten Säätiö, ja se toteutettiin yhteistyössä Metsäkoulutus ry:n kanssa. Uraseurannan tulokset julkaistaan huhtikuussa 2019 Työtehoseuran ja Suomen Metsäyhdistyksen yhteisseminaarissa Suomalaisen metsäsuhde ja sen erilaisuuden ymmärtäminen metsäammattilaisen arjessa.

Lisätietoja:

Kehityspäällikkö Eila Lautanen, TTS Työtehoseura ry, eila.lautanen(a)tts.fi, puh. 0447143686

Tutkija Riitta Kilpeläinen, TTS Työtehoseura ry, riitta.kilpelainen(a)tts.fi, puh. 0503087535

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.