Metsäylioppilaat ry:n toimintavuosi 2018

perjantaina, 05.04.2019

Metsäylioppilaat ry:n toimintavuosi 2018 oli kokonaisuudessaan onnistunut. Tavoitteenamme oli lisätä näkyvyyttämme jäsentemme arjessa ja tarjota jäsenille mahdollisimman paljon tapahtumia, missä onnistuimme hienosti. Järjestimme paljon pieniä, matalan kynnyksen tapahtumia, jotka lisäsivät metsäylioppilaiden yhteisöllisyyttä ja jaksamista opintojen täyttämässä arjessa. Järjestimme myös työelämävalmiuksia ja hyvinvointia kehittäviä tapahtumia ja ekskursioita, esimerkiksi metsäteollisuusillan ja kolme luontoretkeä.

Urheiluvuorot pyörivät totuttuun tapaan. Perinteitä vaalimme tärkeimpien juhlien muodossa: vuosijuhlat korvasi vuonna 2018 rennompi metsäkliimaksi ja syksyllä vietettiin hirvi- ja taimijuhlia, jossa fukseista tuli virallisesti forsteja. Lisäksi järjestimme Hyytiälän hirvestäjien kanssa Metsäylioppilaiden 110-vuotis-juhlajahdin.

Yksi tärkeä teemamme oli kansainvälisyys. Meiltä oli edustajia IFSA:n (International forestry students' association) tapahtumissa Sloveniassa, Slovakiassa ja Meksikossa. Alakerhomme MyFor järjesti ekskursion Skotlantiin. Lisäksi huomioimme kansainväliset opiskelijat aiempaa paremmin myös tapahtumia järjestäessämme ja tarjosimme jäsenillemme mahdollisuuksia kansainväliseen verkostoitumiseen myös kotimaassa.

Viestintä hoidettiin totuttuun tapaan sähköpostilistan, Facebookin ja Instagramin kautta. Lisäksi pidettiin kerran viikossa toimisto- /kertsipäivystyksiä.

Metsämiesten Säätiön antama apuraha mahdollisti aktiivisen toimintavuoden, perinteiden ylläpitämisen ja jäsenistömme työelämävalmiuksien lisäämisen.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Olivia Kuuri-Riutta, Metsäylioppilaat ry, olivia.kuuri-riutta(a)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.