PUUNHENKI - TRÄETS ANDA -niminen näyttely Loviisassa Almintalon taidekeskuksessa

tiistai, 9.12.2014

PUUNHENKI - TRÄETS ANDA -niminen näyttely on esillä Loviisassa Almintalon taidekeskuksessa. Näyttely koostuu merkittävien suomalaistaiteiljoiden töistä. Almintalon 550 neliömetriä on täytetty monipuolisista taideteoksista, joissa puu on aktiivisessa roolissa joko pääasiallisena raaka-aineena tai sen avulla synnytettynä.

Puupiirroksista koostuu laaja näyttely. Sari Vuorenpään kansainvälistä huomiota saaneet, japanilaisilla puupiirrosmetodeilla toteutetut teokset, mm. 3x4 -metriset paneelit "keskustelevat" vastakkaisilla seinillä keskenään (Ilta auringon syleilyssä ja Yö kuun syleilyssä). Myös Vuorenpään pinenempiä puupiirroksia on kahden salin verran. Jarmo Vellonen ja Jukka Vikberg, eturivin kuvanveistäjiämme, ovat esillä. Vikbergin kaksi valtavaa umpipuusta veistettyä ihmisenpäätä; toinen mekaanisesti varustettu pyörivillä osilla. Vellosen tornimaiset veistokset perustuvat puretun rakennuksen puutavarasta sommiteltuihin taideteoksiin. Yläkerran salissa on ProPuu yhdistyksen kanssa yhteistyössä koottu näyttely. Näyttelyssä uniikkihuonekalut muodostavat kokonaisuuden, jossa puun muoto, luonne ja sen käyttömahdollisuudet on nähtävissä.

Loviisalaiset, varsinkin naapuruston koululaiset, saavat henkilökuntamme avustuksella ja taiteiljakohtaamisilla läheisen ja avartavan kokemuksen puun tarjoamista mahdollisuuksista.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Anneli Sjöholm, Loviisan Taidekeskuksen Tukiyhdistys ry, anneli.sjoholm(a)sulo.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.