tiistai, 4.02.2014
Tutkimushankkeen tavoitteena oli kehittää tuotantomenetelmiä kuusentaimien kasvua edistävien juuristosienien kasvattamiseksi teollisessa mittakaavassa. Metsäntutkimuslaitoksen tutkimuksissa on löydetty useita kuusentaimien alkukehitystä parantavia juuristosieniä eli mykorritsoja. Näiden sienien käytännön hyödyntämistä kuusen taimitarhakasvatuksessa on tutkittu Metsämiesten Säätiön rahoittamassa hankkeessa. Alustavasti näyttää siltä, että yksi sienikannoistamme kestää kaikki tuotannon eri vaiheet ja sopeutuu ainakin jossain määrin taimitarhaolosuhteisiin, joten toisen rahoitusvuoden aikana keskitymme tutkimuksissamme pääasiassa kyseiseen Meliniomyces-sienikantaan. Mielenkiintoa kyseistä sienikantaa kohtaa lisää myös havaintomme siitä että se kykenee laboratorio-olosuhteissa torjumaan juurikääpäsienten (Heterobasidion sp.) kasvua.
Mykorritsasienille on kehitetty optimaalinen, teolliseen kasvatukseen soveltuva kasvatusalusta hiilen- ja fosforinlähteen, ja humusyhdisteiden sekä pH:n säädön osalta. Kehiteltyä ravinnealustaa käyttäen valmistettiin ensimmäiset kaupallisen sienisiirroksen koe-erät. Onnistuneen kasvatuksen jälkeen siirrokset valmistettiin liemimäiseksi suspensioksi, jota levitettiin koetaimitarhalla yli kahteen tuhanteen kuusentaimeen. Tästä kaupallisen siirroksen koe-erästä tehtiin säilyvyystestejä, jotka alustavasti osoittavat, että tuotteen säilytysmenetelmiä on vielä kehitettävä. Olemme pystyttäneet myös lannoituskokeita selvittääksemme kuinka taimien lannoitusta on kehitettävä jotta mykorritsasienet pysyisivät nykyistä paremmin taimien juuristoissa. Tuotteen laajamittainen levitystapa taimitarhoilla vaatii lisätestauksia.
Tuotteistettua juuristosienikasvustoa olisi mahdollista käyttää taimitarhoilla parantamassa yksi- ja kaksivuotiaiden kuusentaimien laatua istutuksen jälkeen. Hankkeessa kehiteltyjen kasvatusmenetelmien avulla olemme pystyttäneet myös pitkäaikaisia kenttäkokeita tutkiaksemme voiko Meliniomyces-sieni estää istutettujen kuusentaimien juurikääpätartuntoja.
Tutkimus on toteutettu Metsämiesten Säätiön ja Metsäntutkimuslaitoksen myöntämien rahoituksien avulla.
Lisätietoja:
Erikoistutkija Taina Pennanen, Metsäntutkimuslaitos, taina.pennanen(at)metla.fi
Tutkija Irmeli Vuorinen, Metsäntutkimuslaitos