tiistai, 11.03.2014
Parisataa metsäyritysten innokasta työntekijää kiersi viime vuonna metsälähettiläinä 300 koulussa eri puolilla Suomea. He kertoivat yhdeksäsluokkalaisille metsäalan tulevaisuudesta ja sen tarjoamista monipuolisista työmahdollisuuksista. UPM:n, Metsä Groupin ja Stora Enson tarttuminen metsä puhuu –hankkeen haasteeseen osoittaa tulevaisuushankkeen onnistumisesta herättää toimiala huolehtimaan tulevaisuudestaan ja imagostaan. Kuka voisikaan tehdä sen paremmin kuin ala itse. Lähettiläiksi ilmoittautui laaja kirjo ammattilaisia, kuten metsänhoitoesimiehiä, kuitulinjan osastomestareita, prosessinhoitajia, viestintäpäälliköitä, henkilöstöasiantuntijoita, korjuuesimiehiä.
Koulukampanja toteutettiin metsäteollisuuden ja Suomen Metsäyhdistyksen yhteistyönä. Apuna toimi nuorista koottu metsäalan neuvonantajaryhmä, jonka ideana oli muun muassa metsälähettiläiden käyttöön annettu tuotesalkku. Alkuperäinen ajatus oli, että opiskelijat kiertäisivät bussilla kouluja. Bussissa esiteltäisiin puusta kehitettyjä ja kehitteillä olevia uusia tuotteita. Ei tullut bussia, mutta tuli salkku. Salkussa on erilaisia tuotteita viskoosista vanerilevyihin. Salkussa on myös infokortteja, joissa kerrotaan lisää tuotteista ja niihin liittyvistä innovaatioista. Salkku jäi koululle, jossa siitä voi tehdä vaikka näyttelyn jolloin tieto voi saavuttaa nekin oppilaat ja opettajat, jotka eivät päässeet oppitunnille.
Jälkityönä oppilaat pääsivät osallistumaan kilpailuun, jossa he saivat keksiä rekrytointia varten työpaikkailmoituksen tulevaisuuden metsäalan työtehtävään. Media oli vapaa ja video osoittautui suosituksi toteutustavaksi. Oppitunti oli heti herättänyt humppilalaisen teiniryhmän mielikuvituksen. He etsivät videollaan Woodom - nimiseen yhtiöön tuotekehittäjää. Yhtiö valmistaa puusta tehtyjä kondomeja. Tässä ekologisessa tuotteessa fossiilinen öljy on korvattu puuöljyllä. Tuotokset kuvastivat, että lähettiläät onnistuivat kumoamaan stereotyyppistä kuvaa jäykästä, yksipuolisesta ja vanhakantaisesta metsäalasta.
Samaan aikaan kouluvierailuiden kanssa eri puolilla Suomea bussipysäkeillä saattoi katsella julisteita, joista pääsi matkapuhelimella QR-linkin kautta verkkoon katsomaan videoita, joista näki, miten puu on läsnä niin arjessamme kuin juhlassammekin.
Hanke on osoittanut, että nuoret pitää kohdata menemällä sinne, missä he jo ovat, eli kouluun tai kutsua heitä työpaikoille. Hyvä väylä tähän on työelämään tutustumisjakso eli TET. Metsä puhuu -hankkeessa on kehitetty TET-malleja, jotka antavat nuorille monipuolista kuvaa alasta ja sopivat metsäalan työnantajille toteutettaviksi. Osana TET-jaksoa voi olla myös päivä pari alan oppilaitoksessa. Teollisuus -TETissä on rajoitteita muun muassa turvallisuuden takia, tämän vuoksi Metsä puhuu –hankkeessa etsitäänkin toimivia käytäntöjä ja malleja, joilla madalletaan puun jalostamiseen liittyvän teollisuuden kynnystä ottaa TET –harjoittelijoita.
Ennen hankkeen alkua nuorten mielikuvia, metsäalalla töitä tekevistä oli tällainen: tiukka johtaja, metsuri, paperimies. Metsä puhuu -hankkeen myötä mielikuvat ovat monipuolistuneet ja usko alan tulevaisuuteen on vahvistunut. Koulukäyntikampanjassa bonuksena tuli se, että osa lähettiläistä kertoi itsekin oppineensa uutta ja havahtuneensa töiden ja tuotteiden monipuolisuuteen.
Metsä puhuu -hanke on ollut viiden vuoden ajan yksi Metsämiesten Säätiön kärkihankkeista.
Lisätietoja:
Yhteyspäällikkö Sirpa Kärkkäinen, Suomen Metsäyhdistys, sirpa.karkkainen(at)smy.fi