Metsä-teema maustoi Sysmän Kirjakylän kesää

tiistai, 9.09.2014

Sysmän Kirjakyläpäiviä ja Sysmän Kirjakyläyhdistyksen toimintaa on tänä vuonna toteutettu metsän hengessä.

Parhaiten tämä näkyi heinäkuussa kirjakyläpäivillä, jonka kirjailijahaastatteluissa oli mukana kolme eri tavoin metsää kirjoissaan käsittelevää kirjailijaa: Mikko Riikilä, erityisesti kirjan "Moottorisaha sata vuotta Suomessa"-osalta, lastenkirjailija Titta Kuisma, jonka teoksia ovat mm. Lapsen oma luontoretki, Lapsen oma lintukirja ja Puuvanhus ja pikkukoivu. Erkki Lahti puolestaan lähestyi metsää ja luontoa erämiehen näkökulmasta kertoen mm. kirjoistaan Isoja lintuja, Tilausriekko ja Lintusyksyjä ja karhukeväitä.

Näiden lisäksi erillisenä vierailuna toteutui Sysmän kirjakaupalla Leena Juurikkala-Ketolan vierailu, jossa hän kertoi kirjastaan Metsän eväät. Myös elokuisen Kirjojen yön Ilkka Heiskasen esityksessä ”Huovisen erikoiset” saimme kuulla ja nähdä mm. humoristisen ajatelman siitä, miten Tarzan olisi selvinnyt suomalaisessa metsässä.

Sysmän Kirjakyläyhdistyksen puheenjohtaja Pirjo Aartolahden mukaan teemoitus toi uutta virtaa yhdistyksen toimintaan ja kirjakyläpäiviin: - Kirja ja käytäntö löivät kättä, kun Mikko Riikilän moottorisahojen historiasta kertovan kirjailijahaastattelun yhteydessä oli esillä sysmäläisen keräilijän kokoelman vanhoja moottorisahoja ja niiden verrokkina kevyt nykyajan saha. Sahan pärinääkin kuultiin, naurahtaa Aartolahti.

Metsä-teema näkyi myös kirjamyyjien valikoimissa. He kokosivat annettuihin Metsän kirjoja -laatikoihin metsään ja luontoon liittyviä kirjojaan asiakkaiden helposti löydettäviksi.

Kirjakyläyhdistys on erityisen tyytyväinen siitä, että Metsä-teemaa toteutti myös Sysmän Suvisoitto Metsäromantiikka-konsertissaan sekä Lasten Suvisoiton leiriteatterin esityksessä Terve metsä, terve vuori.       

- Vielä syksyllä on tulossa Sysmän harrastekuvaajien valokuvanäyttely Sysmän kirjakauppaan ja sen teemana on kuinkas ollakaan – metsä, iloitsee Aartolahti muiden toimijoiden panoksesta sysmäläisille niin tärkeän metsän esiintuomisesta kulttuuri-tarjontaan.

Sysmän Kirjakyläyhdistyksen Metsä-teeman toteuttamisen on osaltaan mahdollistanut Metsämiesten Säätiön myöntämä apuraha.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Pirjo Aartolahti, Sysmän Kirjakyläyhdistys, pirjo.aartolahti(at)aartolahti.com,
puh. 040 559 2236

Metsä-teeman vastaava Irma Peltola, Sysmän Kirjakyläyhdistys, tohtaantieto(at)phnet.fi

www.sysmankirjakylayhdistys.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.