perjantai, 13.06.2014
Tsekissä järjestettiin kansainväliset metsätaitokilpailut Brnon kaupungissa Mendelin yliopistolla. Suomea oli edustamassa kilpailussa kaksi joukkuetta, toinen Joensuun Ammattikorkeakoulusta ja toinen Mikkelin Ammattikorkeakoulusta. MAMK:in joukkueeseen kuuluivat Timo Seppänen, Marko Taskinen, Matti Tiippana ja Larisa Chelba. Joukkueen jäsenet opiskelevat toista vuotta metsätalousinsinööreiksi MAMK:ssa.
Lähdimme kisailemaan, koska halusimme kartoittaa vaihto-opiskelu mahdollisuuksia Tsekissä, tutustua metsätalouden opiskelijoiden kansainväliseen toimintaan sekä kansainväliseen kulttuuriin. Lisäksi markkinoimme vaihto-opiskelumahdollisuuksia Suomessa ja Mikkelin Ammattikorkeakoulussa.
Kilpailut alkoivat 7.4.2014 Brnossa. Kilpailuun osallistui 15 joukkuetta 12 eri maasta. Kilpailimme eri päivinä erilaisissa yksilö- ja joukkuelajeissa. Lajeina olivat mm. moottorisahan käsittely, kiekkojen ammunta, suunnistus, metsänmittaus, hakkuukonesimulaattorin käyttö sekä kasvi- ja eläinlajien tunnistaminen. Kilpailu saatettiin päätökseen 11.4.2014 tulosten julkistamisen, palkintojen jaon ja loppuseremonian jälkeen.
Pärjäsimme yllättävän hyvin kovatasoisessa kilpailussa, vaikka meillä ei ollut aikaisempaa kokemusta tämän tyylisistä metsätaitokisoista. Sijoituimme joukkuekilpailussa yhdeksänneksi ja yksilökilpailussa Timo Seppänen sijoittui hienosti peräti toiseksi. Saimme myös herätettyä kanssakilpailijoissamme runsasta kiinnostuneisuutta vaihto-opiskeluun Suomessa. Matkan aikana kiinnostuksemme kasvoi vaihto-opiskelumahdollisuudesta Tsekissä. Mendelin yliopistolla on erittäin hyvät puitteet opiskeluun ja ihmiset ovat ystävällisiä. Luonto ja metsäkulttuuri ovat Tsekissä erittäin kiehtovia erilaisuutensa vuoksi.
Kilpailumatkastamme julkaistiin lehtiartikkeli Mikkelin Kaupunkilehdessa 15.5.2014.
Ilman Metsämiesten Säätiön rahoitusta resurssimme eivät olisi riittäneet kilpailuun osallistumiseen. Metsämiesten Säätiöltä saamamme tuki kattoi suurelta osin matkakustannukset. Joukkueemme kiittää Metsämiesten Säätiötä antamastaan tuesta.
Lisätietoja:
Metsätalousinsinööriopiskelija MAMK Timo Seppänen, timo.seppanen(a)edu.mamk.fi