Vaihto-opiskelu Tsekin Prahassa

maanantaina, 08.10.2018

Suoritin vaihto-opiskeluni Prahassa Czech University of Life Sciences –nimisessä yliopistossa. Se on luonnontieteisiin painottunut yliopisto, joka tarjoaa opetusta muun muassa insinööri-, metsä-, maatalous-, elintarvike- sekä taloustieteissä. Suoritin suurimman osan kursseistani taloustieteen tiedekunnassa. Opiskelin kevään aikana myös kaksi kurssia tšekin kieltä ja koin että niistä oli hyötyä arkielämän käytännön asioiden hoitamisessa. Paikallisten opettajien kurssien lisäksi suoritin muutaman kurssin, joiden vetäjinä toimivat vierailevat professorit Yhdysvalloista ja Irlannista. Suoritin kaikki kurssini englannin kielellä. Kurssit eivät olleet liian työläitä, mutta koin oppivani niillä aina jotain uutta.

Hakuprosessi Erasmus-vaihtoon oli mielestäni nopea ja helppo. Sain hyvin neuvoja ja apua sekä omasta yliopistostani Suomesta, että vaihtoyliopistosta kohteessa. Muutettuani Prahaan hieman ennen opiskelujen alkua asuin noin viikon verran hotellissa ja etsin asuntoa paikan päällä. Asuntotilanne etenkin lukukausien alussa on haastava, sillä Praha on erittäin suosittu kohde vaihto-opiskelijoiden keskuudessa. Pääsin itse asunnon etsinnässä suhteellisen helpolla. Kävin katsomassa muutamia kohteita, ja löysin lopulta kohtuuhintaisen asunnon hyvien yhteyksien päässä läheltä Prahan keskustaa, jonka jaoin kahden muun Prahaan vaihtoon tulleen opiskelijan kanssa.

Praha osoittautui erinomaiseksi vaihtokohteeksi monessakin mielessä. Kaupungista löytää paljon tekemistä, ja sijaintinsa puolesta esimerkiksi viikonloppureissujen tekeminen muualle Eurooppaan bussilla tai junalla, on helppoa. Itsekin matkustelin jonkin verran vaihdon aikana Tšekin naapurimaissa. Vaikka hintataso Prahassa on noussut huimasti viime vuosien aikana, on se edelleen edullinen kohde Suomen hintatasoon nähden. Opiskelijanakin on mahdollista nauttia Prahan erinomaisesta ravintolatarjonnasta sekä tutustua kulttuuriin käymällä vaikkapa oopperassa tai baletissa.

Pidän omaa vaihto-opiskelukauttani erittäin onnistuneena. Vaihto tarjosi minulle mahdollisuuden opiskella monenlaisia kursseja sekä tutustua niin muihin vaihtareihin ympäri maailmaa, kuin myös muutamiin paikallisiin opiskelijoihin. Vaihtoon lähtiessäni oma englannin kielen taitoni oli jo valmiiksi erittäin hyvä, joten en voi varsinaisesti sanoa kehittyneeni siinä vaihdon aikana. Uskon kuitenkin, että opiskelijavaihto oli kokemuksena kannattava, ja siitä on hyötyä tulevaisuudessa. Viihdyin Prahassa niin hyvin, että vaihtoni jälkeen päätin jäädä sinne vielä töihin, kun minulle tarjoutui mielenkiintoinen työpaikka alalla, joka liittyi omiin opintoihini.

Lisätietoja:

Metsäylioppilas Emilia Kovanen, emilia.kovanen(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.