Metsäkoulu-hanke kouluttaa 4H-toiminnanjohtajia metsän saloihin

keskiviikko joulukuun 15. 2010

Kuluvana vuonna käynnistynyt kolmivuotinen (2010–2012) 4H-Metsäkoulu -hanke kehittää 4H-järjestön metsä- ja luontotoimintaa. Hanke on Metsämiesten Säätiön ja Suomen 4H-liiton yhteistyössä toteuttama.

Metsäkoulun kohderyhmänä ovat 4H-toimihenkilöt, sidosryhmät (metsätiimit) sekä lapset ja nuoret. Hankkeen aikana erityistä huomiota kiinnitetään 4H-toimihenkilöiden metsäosaamisen lisäämiseen ja metsätiimien toiminnan kehittämiseen. Toisena tavoitteena on tuotteistaa metsäinen oppimispolku, Leikki – Elämys – Taito (LET) lapsille ja nuorille.

Vuonna 2010 4H-toimihenkilöille tuotettiin päivän mittaisen koulutus, 4H-Metsäkoulu toiminnanjohtajille. Koulutus pilotoitiin kahdessa 4H-piirissä, Etelä-Suomen ja Hämeen piireissä. 4H-toiminnanjohtajille suunnatusta koulutuksesta tulee jatkossa pysyvä osa Suomen 4H-liiton koulutustarjotinta.

Myös Leikki – Elämys – Taito -mallin kehittely aloitettiin vuonna 2010. Painopisteenä oli 6–12 -vuotiaille suunnattu Leikki-osuus, johon tuotettiin kerhonohjaajien käyttöön tarkoitettu Metsäleikkiviuhka. Viuhka sisältää 20 erilaista metsäistä leikkiä, joita on helppo toteuttaa metsäkerhoissa. Viuhkoja toimitetaan jokaiseen 4H-yhdistykseen (252 kpl) metsäkoulutuksen yhteydessä, ja ne tulevat 4H-liiton nettikauppaan myyntituotteeksi.

Vuonna 2011 tavoitteena on järjestää 4H-Metsäkoulu kaikissa 4H-piireissä. Koko metsäalan yhteinen  Metsä puhuu -kampanja tulee näkymään koulutuksissa. Leikki – Elämys – Taito -mallin kehittely jatkuu. Vuonna 2011 painopisteenä on Elämys-osuus.

Lisätietoja:

Kehityspäällikkö Juha Ruuska, Suomen 4H-liitto, juha.ruuska(at)4h.fi, puh. 044 783 0305