Oppilasvaihto Thaimaan Bangkokissa

maanantai syyskuun 19. 2011

Olin oppilasvaihdossa Thaimaan Bangkokissa Siam Universityssä 5.6.2010-15.3.2011. Vaihdon järjesti suomalainen Asia exchange, joka hoiti kaikki käytännön järjestelyt viisumia lukuun ottamatta. Siam University ei ollut koulumme kumppanikorkeakoulu, joten jouduin kustantamaan itse lukukausimaksut, jotka olivat noin 1900€ yhteensä. Metsämiesten Säätiön apurahalla sain katettua osan tästä summasta.

Uuteen elinympäristöön sopeutuminen sujui odotettua helpommin, eikä kulttuurishokkia varsinaisesti tullut missään vaiheessa. Aluksi hankaluuksia tuotti asioiminen paikallisten kanssa, koska esimerkiksi ruoan tilaaminen englanniksi ei onnistunut. Turistialueiden ulkopuolella ei englantia puhuttu käytännössä lainkaan, mutta muutamalla sanalla thai-kieltä asioiminen helpottui huomattavasti. Yliopistolla suuri ero Suomeen verrattuna oli koulupuvun käyttö. Pukuun kuuluivat valkoinen kauluspaita ja mustat suorat housut, naisilla hame. Miehet käyttivät koulun kravattia ja naiset pinssiä.

Thaimaalaiseen koulukulttuuriin kuuluu myös se, että opettajan sanaa ei kyseenalaisteta. Suomessa oppilas voi kyseenalaistaa opettajan sanan, jos epäilee olevansa oikeassa. Thaimaassa se koetaan loukkaavaksi. Alemmilla koulutusasteilla voi tilanne olla niin paha, että oppilaat eivät uskalla esittää kysymyksiä opettajalle siinä pelossa, että opettaja ei tiedä vastausta, jolloin opettaja voi menettää kasvonsa. Thaimaassa korruptio on yleistä joka paikassa, niin myös yliopistolla. Oppilaat pystyvät korottamaan arvosanojaan lahjonnalla ja osallistumalla koulun eri aktiviteetteihin.

Siam Universityn koulutusohjelma oli kansainvälinen, joten luonnollisesti oppilaita oli lukuisista eri maista. Yhdeksän kuukauden aikana opin paljon uudesta kulttuurista ja maasta, niin hyvää kuin huonoakin. Omaa maatani ja sen kansalaisia rupesin myös arvostamaan enemmän. Suosittelen kyseistä vaihto-ohjelmaa kaikille, jotka ovat valmiita kokemaan jotain uutta ja erilaista. Mainitsemistani huonoista asioista huolimatta on vaihto-oppilasjakso ollut yksi elämäni hienoimpia kokemuksia.