Tutkimusyhteistyötä metsäammattilaisten kanssa

torstai, 14.01.2010

Oulun seudun ammattikorkeakoulun Luonnonvara-alan yksikössä on toteutettu metsäsuunnittelun tutkimusta tiiviissä yhteistyössä käytännön toimijoiden kanssa. Metsäkeskukset ovat olleet tärkein käytännön yhteistyökumppani kahdessa erityyppisessä tutkimuksessa: Design-tutkimus ja kehittävä työntutkimus. Tutkimuksia on jo hyödynnetty kohdeorganisaatioissa, mutta kerättyjen aineistojen analysointia ja käytäntöön vientiä jatketaan edelleen.

Tutkimuksissa tarkastellaan metsäammattilaisen työkokonaisuutta sekä erityisesti vuorovaikutusta metsänomistajan kanssa. Metsäsuunnittelun vaikuttavuus paranee, kun metsäsuunnittelija harjaantuu kiinnittämään huomiota vuorovaikutukseen ja metsänomistajan oppimiseen. Metsäsuunnittelun käytäntöjen tutkimus tuottaa menetelmiä käytännön toimijoille.

Meneillään olevan metsäkeskusten metsäsuunnittelun tietojärjestelmäuudistuksen yhteydessä on hyvä pohtia uudella tavalla metsäsuunnittelijan työtä ja metsänomistajien ohjausta. Metsänomistajakunnan muutokset – ikääntyminen, naisten määrän lisääntyminen, kaupungistuminen ja koulutustason nousu - haastavat metsätoimijoita kehittämään palveluitaan.

Design-tutkimuksessa käytännön ammattilaiset ja tutkijat kehittävät metsäneuvonnan ohjeistusta vaiheittain. Kolmessa syklissä toteutettu kehitystyö sisälsi testauksen käytännössä ja arvioinnin. Metsänomistajan ja metsäsuunnittelijan yhteistoimintaa arvioitiin metsäsuunnitelmien neuvontatilaisuuksissa, jotka tallennettiin videolle. Muutosten tavoitteena oli vahvistaa yhdessä oppimista sekä metsänomistajan sitoutumista metsäsuunnitelmaan ja aktivoitumista suunnitelman toteuttamiseen.  Tutkimuksen yhteydessä nykyinen neuvonnan työohjeistus muokattiin omistajalähtöisemmäksi ja korostettiin aidon yhteydenoton merkitystä.

Metsäsuunnittelua kehitettiin kolmessa eri työyhteisössä toteutetuissa ryhmätapaamisissa soveltaen ns. kehittävää työntutkimusta. Metsävaratietojen päivitys ja metsänomistajien palvelun parantaminen olivat yhteisiä haasteita näissä eri työyhteisöissä.

Metsäsuunnitelman tulisi palvella nykyistä paremmin metsänomistajan, suunnittelijan ja töitä toteuttavan ammattilaisen välistä yhteyttä. Erityisesti metsäsuunnittelijan työssä tulisi tunnistaa suunnittelun ja tiedonkeruun lisäksi aktivoijan ja välittäjän roolit, ja vahvistaa näitä rooleja tulevaisuudessa. Metsänomistajan neuvonta ja ohjaaminen lisäävät metsäammattilaisen työn mielekkyyttä.

Vuonna 2006 käynnistyneet tutkimukset ovat tuottaneet paitsi suoraan sovellettavia toimintamalleja kohdeorganisaatioihin myös tärkeää aineistoa tutkimus- ja kehitystyölle. Vuonna 2010 tuotetaan edelleen koulutusmateriaalia sekä artikkeleita. Metsämiesten Säätiön tuki on mahdollistanut aineistojen hyödyntämisen kohdeorganisaatioiden ulkopuolella.

Lisätietoja:

Raili Hokajärvi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö,
raili.hokajarvi(at)oamk.fi, puh. 010 272 2200

Jukka Tikkanen, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö,
jukka.tikkanen(at)oamk.fi, puh. 010 272 3290

Outi Virkkula, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö,
outi.virkkula(at)oamk.fi, puh. 010 272 3409

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.