Sieviläiselle metsäopettaja Tiina Somerolle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

perjantaina, 03.06.2022

Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän sieviläiselle metsäopettaja Tiina Somerolle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.
     
Stipendiä esittivät Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymästä tuntiopettaja Juha Estola, lehtori Paula Harju, työnohjaaja Timo Kangas, koulutusjohtaja Timo Seppälä, opiskelija Anton Tenhunen ja suunnittelija Riitta Uusivirta. 
  
Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa: 
”Tiina on jo usean vuoden ajan toiminut metsäopetuksen tuntiopettajana Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymän maa- ja metsätalousalan yksikössä Haapajärvellä. Hän on pidetty persoona työkavereiden ja opiskelijoiden keskuudessa. Työskentely toisella asteella, juuri peruskoulun päättäneiden nuorten parissa on haastavaa, mutta rauhallisuudellaan hän pystyy hoitamaan asiat "jiiriin". Tiina on myös aikuisopiskelijoiden keskuudessa osoittanut rautaista ammattitaitoa ja on aina valmiina nopeisiin muutoksiin. Pienten lasten äitinä Tiina joutuu venymään työelämän haasteisiin ja on onnistunut siinä kiitettävällä tavalla. Hänellä on aina aikaa keskustelulle ja hän jakaa tietoaan kaikille."

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja. 

Stipendin myöntämisperusteina ovat:
•    itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
•    vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
•    oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
•    sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa ja saatuja lahjoituksia alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.

Myönnetyistä Työyhteisön Hyvistä Tyypeistä tiedotteet Säätiön verkkosivulla ja lisätietoa stipendeistä: www.mmsaatio.fi/stipendit

Lisätietoja: 
Juha Estola, tuntiopettaja, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä, puh. 046 922 6059 
Veikko Iittainen, kehityspäällikkö, Metsämiesten Säätiö, puh. 040 631 4771

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.