Mikkeliläiselle kirjanpitäjä Sari Pulkkiselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

tiistai, 15.06.2021

Suomen metsäkeskuksen mikkeliläiselle kirjanpitäjä Sari Pulkkiselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. 
     
Stipendiä esittivät Suomen metsäkeskuksesta toimitilojen ja toimistopalvelujen palveluesimies Pirjo Hostila, kirjanpitäjä Anne Kivisalo, talouspäällikkö Arto Korpela, elinkeinopäällikkö Leena Leskinen ja
projektisihteeri Sari Martikainen. 
  
Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa: 
" Sari Pulkkinen toimii kirjanpitäjänä Suomen metsäkeskuksessa. Sari on työuransa aikana tarttunut ennakkoluulottomasti ja rohkeasti uusiin työtehtäviin. Hän on aina iloinen ja valmis auttamaan toisia. Sari ei hermostu, vaikka häneltä pyydetään hankekirjanpidon tietoja taatusti kiireisimpään aikaan. Hyvä kirjanpitäjä onkin onnistuneen metsäalan hankkeen edellytys.
Oman tiimin kiireisissä yhteisissä töissä Sari on jo tehnyt ne, ennen kuin muut ehtivät edes aloittaa, joten hän on ajatustakin nopeampi. Sari ottaa myös itselleen aktiivisesti ongelmia selvitettäväksi ja eikä jätä asioita kesken. Etelä-savolaisuus ja hyvä huumori tuovat väriä tiimiin.
Työyhteisössä Mikkelin toimistolla Sari on tunnollinen, osallistuva ja aikaan saava."

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja.

Stipendin myöntämisperusteina ovat:
•    itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
•    vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
•    oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
•    sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa ja saatuja lahjoituksia alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.

Lisätietoja: 
Sari Martikainen, projektisihteeri, Suomen metsäkeskus, puh. 050 911 8490 
Veikko Iittainen, kehityspäällikkö, Metsämiesten Säätiö, puh. 040 631 4771

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.