Heikki Pajuojalle Kolkuttaja-palkinto

lauantai huhtikuun 25. 2015

Metsämiesten Säätiön hallituksen jäsen, Metsäteho Oy:n toimitusjohtaja Heikki Pajuoja on saanut 25.4.2015 Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n Kolkuttaja palkinnon. Palkinto on tunnustus metsäalan kuljetusyrittäjien toimintaedellytysten parantamiseksi tehdystä työstä.

Pajuojan palkintoperusteluissa todetaan, että hän toimii metsäalan näköalapaikoilla ja vaikuttaa metsällisiin asioihin jopa vuosikymmenten päähän tulevaisuudessa. Pajuoja on julkisesti ensimmäisten joukossa esittänyt vakavan huolensa metsäalan kuljettajien tarpeen ja kuljettajakoulutuksen väliseen epäsuhtaan. Hänen tarmokas toimintansa ja esimerkillinen panostuksensa kuljettajakoulutuksen määrällisen ja laadullisen tason kohentamiseksi on ollut keskeistä. Ilman hänen aktiivisuuttaan ei puutavara-auton kuljettajakoulutuksessa tällä hetkellä tapahtuvaa käännettä parempaa olisi todennäköisesti vielä tapahtunut.

Kolkuttaja-palkinto luovutettiin Pajuojalle Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n vuosikokouksessa Holiday Club Katinkullassa Vuokatissa 25.4.2015. Palkinto oli järjestyksessään seitsemäs. Aikaisemmat palkinnot ovat saaneet Pirjo ja Jouni Porokka, Puunkuormaus-kiertue, MetsäTrans-lehti, Jari Lindblad Metsäntutkimuslaitoksesta, Antti Numminen Mittaportti Oy:stä sekä Metsäliitto Osuuskunnan hankinta- ja toimitusyksikön kuljetusten kehittämistyöryhmä.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Kari Palojärvi, Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry, puh. 0500 376 618