Metsämiesten Säätiöltä 1,4 miljoonaa euroa apurahoja

perjantaina, 13.03.2015

Metsämiesten Säätiön hallitus on päättänyt 1,4 miljoonan euron apurahojen jaosta vuodelle 2015. Rahoituksen pääpaino on metsäalan tulevaisuuden vahvistamisessa. Valtaosa rahoituksesta, lähes 80 %, on suunnattu alan osaamiskapasiteetin kasvattamiseen ja alalla työskentelevien ihmisten hyvinvoinnin lisäämiseen. Metsämiesten Säätiö haluaa apurahapäätöksessään painottaa, että osaava ja motivoitunut ihminen on alan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä.

Apurahat kohdentuvat Säätiön rahoitusstrategian eri painopistealueille seuraavasti:

  • koulutus:     611 000 eur (43 %) 54 eri hankkeeseen
  • hyvinvointi:     271 000 eur (19 %) 8 eri hankkeeseen
  • tutkimus:     245 000 eur (17 %) 23 eri hankkeeseen
  • viestintä:     165 000 eur (12 %) 16 eri hankkeeseen
  • metsäkulttuuri:     123 000 eur (8 %) 17 eri hankkeeseen
  • muu:     24 000 eur (1 %) 4 eri hankkeeseen

Koulutuksen painopistealueella Säätiö suuntasi 200 000 euroa Helsingin yliopiston Metsätieteiden laitokselle kansainvälisen metsäpolitiikan professuuriin. Rahoitus liittyy Säätiön tekemään aloitteeseen saada koulutukseen painottuva pysyvä metsäpolitiikan, erityisesti kansainvälisen politiikan professuuri Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliseen tiedekuntaan. Tavoitteena on kasvattaa suomalaista osaamiskapasiteettia kansainvälisessä metsäpolitiikassa ja hankkeesta vastaa yliopistolla MMT, professori Pasi Puttonen. Lisäksi Säätiö tukee kansainvälistymistä rahoittamalla noin 70 000 eurolla metsäalan opiskelijoiden pääosin ulkomaille suuntautuvia opintomatkoja, kansainvälisiä opintoja ja harjoitteluja.

Hyvinvoinnissa rahoitettiin Metsätalouden työhyvinvointiohjelmaa toteuttavia hankkeita. Työhyvinvointiohjelma on Säätiön strateginen monivuotinen rahoituskohde, jolla pyritään konkreettisin toimenpitein edistämään metsäalan eri organisaatioiden henkilöstön työhyvinvointia. Suurimman rahoituksen 80 000 euroa sai metsäalan työhyvinvoinnin kehittämisohjelman jalkauttaminen, josta vastaa Metsätehossa MMK Laura Kammonen.

Tutkimuksessa suurimman rahoituksen 46 000 euroa sai MMT, professori Anne Toppisen ohjaama kaksi väitöskirjatyötä sisältävä Suomen metsäsektorin kilpailukykyä tutkiva hanke (KILPO), jossa analysoidaan globalisaation ja kansainvälisen politiikan vaikutuksia Suomen metsäsektorin toimintaympäristöön ja kilpailukykyyn.

Viestinnässä myönnettiin 70 000 euroa Suomen Metsäyhdistyksen nuorisoviestinnän koordinointiin ja toteutukseen biotalouden rekrytointinäkökulmasta. Hankkeesta vastaa Suomen Metsäyhdistyksessä MMM Sirpa Kärkkäinen.

Metsäkulttuurin osalta suurimman rahoituksen sai Suomen Metsämuseo Lusto, jonka kokonaisrahoitus eri painopistealueilta oli 102 000 euroa. Lusto on Säätiön strateginen rahoituskohde, jonka kautta haetaan vaikuttavuutta metsäkulttuurin rahoitukseen.

Apuraha-anomuksia kertyi kaikkiaan 297 kappaletta ja niiden yhteissumma oli 4,7 miljoonaa euroa.

Kaikki vähintään 1500 euron apurahan saajat löytyvät oheisesta liitteestä.

Kaikille apurahanhakijoille lähetetään tieto rahoituspäätöksestä lähipäivinä. Siinä kerrotaan myönnetyn apurahan suuruus, rahoituksen luonne sekä päätökseen mahdollisesti liittyvät rajaukset.

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu metsäalan yleishyödyllinen säätiö. Sen tehtävänä on metsäalan kehittäminen ja alalla toimivien ihmisten henkisen ja aineellisen hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö myöntää vuosittain apurahoja tutkimukseen, koulutus- ja hyvinvointihankkeisiin, viestintään sekä metsäkulttuuriin. Apurahat ovat seuraavan kerran haettavissa 1.12.2015 - 31.1.2016 välisenä aikana Säätiön kotisivuilta löytyvän apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta.

Lisätietoja:

Metsämiesten Säätiön asiamies Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.