Vantaalaiselle erikoistutkija Tapio Räsäselle ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi

perjantai syyskuun 13. 2019

Metsätehon vantaalaiselle erikoistutkija Tapio Räsäselle on myönnetty Metsämiesten Säätiön ”Työyhteisön hyvä tyyppi” -stipendi. Stipendin arvo on 500 euroa.

 

Stipendiä esittivät Metsätehon tutkimusjohtaja Jarmo Hämäläinen, tutkija Timo Melkas, erikoistutkija Asko Poikela sekä tutkijat Juha-Antti Sorsa ja Markus Strandström.

 

Stipendin perusteluksi he toteavat seuraavaa:

"Tapion pitkäjänteinen työ esimerkiksi metsäkone- ja metsätiedon standardoinnissa koskettaa suoraan tai epäsuorasti lähes jokaista metsätalouden parissa työskentelevää ja näkyy siinä, että järjestelmät kehittyvät nopeaan tahtiin. Hänellä on kärsivällisyyttä ja yhteistyökykyä viedä haastavimmatkin kehitysasiat päätökseen rautaisella ammattitaidolla ja osaamisella, jota arvostetaan laajasti alan toimijoiden piirissä. Laaja kontaktiverkosto ja halu oppia uutta myös perinteisen metsäosaamisen ulkopuolelta – esim. systeemisuunnittelusta – takaavat sen, että hän pystyy hoitamaan minkä tahansa tehtävän. Ja kollegallekin irtoaa työtilanteen hektisyydestä riippumatta aina vähintään hetki aikaa ilman kiireen tuntua, ja kysymys palkitaan asiantuntevalla kommentilla. Keskeinen kehittämisrooli näkyy usein pitkinä työpäivinä mutta niiden vastapainoksi Tapio osaa myös irrottautua arjen askareista kirjallisuuden pariin, mökille tai matkaillen."

 

Metsämiesten Säätiö haluaa nostaa ”Työyhteisön hyvä tyyppi”-stipendillä esille arjen työyhteisösankareita metsäalalla, sillä osaava ja motivoitunut ihminen on metsäalan tulevaisuuden keskeisin menestystekijä ja alan toimintakulttuurin rakentaja. 

Stipendin myöntämisperusteina ovat:

  • itsensä johtaminen (innostuu arjen onnistumisista ja kannustaa onnistumaan, uskaltaa pysähtyä ja olla läsnä)
  • vastuun ottaminen (tunnistaa omat ja muiden mahdollisuudet, huolehtii työkavereista, suhtautuu rohkeasti uuteen)
  • oppii ja opastaa (on vastuullisesti utelias ja valmis kehittymään, innostuu työelämän monimuotoisuudesta ja ajattelun laajuudesta)
  • sekä rehdin ja luotettavan metsämieshengen ylläpitäminen

Metsämiesten Säätiö on 1948 perustettu yleishyödyllinen säätiö, jonka tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Säätiö jakaa oman sijoitustoimintansa tuottoa alalle tavoitteellisin apurahoin ja stipendein.

 

Lisätietoja:

tutkimusjohtaja Jarmo Hämäläinen, Metsäteho, puh. 040 582 1610

kehityspäällikkö Anne Manner, Metsämiesten Säätiö, puh. 050 565 1553