Kemijärven XIX kansainvälinen kuvanveistoviikko 24.6.-30.6.2013

perjantaina, 24.01.2014

Kemijärven Kuvanveistoviikot ry on toiminut vuodesta 1985 tarkoituksenaan kuvanveiston, kansainvälisen näyttelytoiminnan ja kulttuurimatkailun edistäminen.

Kuvanveistoviikot koetaan tärkeänä kansainvälisenä kulttuuritapahtumana, jonka juuret ovat Perä-Pohjolaisessa metsäkulttuurissa. Tapahtumaan valitaan 15-20 ammattikuvanveistäjää hakemusten perusteella. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi.

Kemijärvellä on järjestetty kaikkiaan 19 kuvanveistotapahtumaa, joihin on osallistunut 300
ammattikuvanveistäjää 57 eri maasta. Kemijärvelle on symposiumien aikana syntynyt Pohjoismainen laajin modernin puukuvataiteen kokoelma - kaikkiaan yli 400 veistosta.

XIX kansainväliselle kuvanveistoviikolle 24.6.-30.6.2013 osallistui 17 kuvanveistäjää 13 eri maasta - Argentiinasta Uuteen Seelantiin. Veistäjät työskentelivät viikon ajan Taivaan Tulien aukiolla Kemijärven keskustassa. Kuvanveistoviikolla teokset toteutettiin julkisesti, jolloin yleisöllä oli mahdollisuus seurata taiteilijoiden työskentelyä ja tutustua heihin henkilökohtaisesti. Viikon aikana syntyneistä veistoksista järjestettiin näytely Kemijärven kulttuurikeskuksessa 30.6-31.8.2013. Tapahtumasta tuoteettin myös dvd yhdessä Itä-Lapin Mediakeskuksen kanssa.

Lisäksi yhdistys järjesti koostenäyttelyn Metsähallituksen tiedekeskus Pilkkeessä joulukuussa 2013 kansainvälisen metsäpäivien yhteydessä Rovaniemellä sekä tiedekeskus Arktikumissa 20.12.2013-12.1.2014 samoin Rovaniemellä. Edellä kerrotun lisäksi järjestettiin myös näyttely aikaisempien kuvanveistoviikkojen teoksista taidekeskus Puustellissa 11.6.-7.8.2013 Kemijärvellä.

Tapahtuma sai paljon kiitosta sekä taiteilijoilta ja yleisöltä. Veistoksiin ja tapahtumaan voi tarkemmin tutustua yhdistyksen kotisivuilla www.kemijarven-kuvanveistoviikot.fi.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Petri Kärri, Kemijärven Kuvanveistoviikot ry, petri.karri(at)kemijarvi.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.