torstai, 20.11.2014
Suoritin opintoihini kuuluvan kolmen kuukauden harjoittelun Genevessä Euroopan talouskomission (UNECE) Forestry and Timber –osastolla. Työnkuvani oli avustaa vuosittain julkaistavan metsäteollisuustuotteiden markkinakatsauksen tekemisessä. Julkaisun pääpaino on metsäteollisuustuotteissa ja niiden markkina-analyysissa. Lisäksi julkaisu käsittelee talouden yleistä tilaa, innovaatioita, rakentamista ja metsätaloutta komission alueella. Markkinakatsaus toteutetaan konsulttien ja jäsenmaiden kanssa yhteisyössä.
Pääasiallinen työnkuvani yhdessä toisen harjoittelijan kanssa oli tuottaa julkaisun taulukot ja grafiikat jäsenmaiden ja konsulttien toimittamasta datasta. Lisäksi teimme itse markkinatutkimusta eri tuotteista ja tarkastimme saamamme datan lähteet sekä paikkansapitävyyden. Lisäsimme julkaisuun myös analyysejä tuotteista, joita ei ennen ole julkaisussa käsitelty; laadin puupohjaisten lattioiden markkina-analyysin julkaisuun. Pidimme yhteyttä kappaleiden kirjailijoiden kanssa, jotta julkaisuun saatiin paras mahdollinen tieto, jota oli saatavilla. Suunnittelimme lisäksi mm. julkaisun värit, kansiehdotelman ja kappaleissa käytettävät kuvat.
Metsäteollisuustuotteiden markkinakatsauksen tekemisen lisäksi minulla oli erillisiä työtehtäviä. Päivitin UNECE:n sivuille hintasarjat sekä tuotteista että osasta raaka-aineista eri jäsenmaissa ja päivitin jäsenmaakohtaisen analyysin siitä, miten hyvin maiden ilmoittamien hakkuiden määrä vastaa lopputuotteiden valmistamiseen tarvittavaa raaka-aineen määrää. Lisäksi laadin sopimusluonnoksen UNECE:n ja Montenegron hallituksen välille tulevaa seminaaria varten.
Osallistuin harjoittelun aikana osaston mukana ”Working Party” ja ”Teams of Specialists” kokouksiin. Avustin käytännön järjestelyissä sekä otin osaa ”Capacity-building” workshop’iin. Lisäksi oli erityisen mielenkiintoista päästä seuraamaan, miten YK:n alaisen organisaation kokoukset toimivat, kun asioista keskustelee ja päättää jäsenmaat yhdessä.
Harjoittelu oli kaikin puolin erittäin kiinnostava ja antoisa. Sain kartutettua oman alani tietämystä merkittävästi, mutta opin myös, miten käytännössä YK ja sen alaiset organisaatiot toimivat. Geneve kapunkina oli erityisen mieluisa, sillä sieltä käsin oli mahdollisuus tutustua lukuisiin ympärillä oleviin kaupunkeihin ja paikkoihin Sveitsissä, Ranskassa ja Italiassa. Metsämiesten Säätiön apuraha mahdollisti osaltaan harjoittelun toteuttamisen hyvin korkean hintatason kaupungissa.
Lisätietoja:
Opiskelija Lyydia Ylönen, Helsingin yliopisto, lyydia.ylonen(a)gmail.com