Kansainvälinen metsäalan Atlantis kaksoismaisterintutkinto

perjantai, 26.09.2014

Olin kevään 2014 opiskeljivaihdossa Ruotsissa SLU:n Alnarpin kampuksella Malmön lähellä. Vaihto-opiskeluni liittyi metsäalan kansainväliseen Atlantis -kaksoistutkinto-ohjelmaan, jossa mukana olivat Helsingin Yliopisto, North Carolina State University sekä SLU.

Opiskeluni SLU:ssa liittyivät Pohjoismaiseen metsäpolitiikkaan ja metsien kestävään hyödyntämiseen Itämeren alueella. Kurssi oli erittäin mielenkiintoinen ja opettajamme Vilis Brukas todella motivoitunut. Työmäärältään kurssi oli todella haastava, mutta samalla palkitseva. Alnarpissa tapahtuvan opetuksen lisäksi kurssiin kuului myös kahden viikon opiskelumatka Liettuaan ja Latviaan. Tällä reissulla opimmekin erittäin paljon Baltian alueen metsätaloudesta sekä myös kulttuurista. Opettajamme on alunperin kotoisin juuri Liettuasta, joten paikallistuntemusta häneltä löytyi todella paljon!

Alnarp on SLU:n kampuksista kaikkein pienin. Se sijaitsee noin 20 minuutin junamatkan päässä Malmöstä, joten se on vähän niinkuin paikallinen Viikki! Opiskelijoita kampuksella ei ole kuin muutama sata ja näistäkin suurin osa joko maisema-arkkitehtejä tai maatalousekonomeja. Metsäyksikkö on nimeltään Southern Swedish Forest Research Center ja siellä työskentelee noin 20 professoria ja tutkijaa, sisältäen jatko-opiskelijat.

 Metsäalan opiskelu pyörii SLU:n Euroforester ohjelman puitteissa, joka on vuoden mittainen ohjelma johon haetaan osallistujia ympäri Itämeren aluetta, sekä myös kauempaakin. Tänä vuonna mukana oli Pohjoismaiden ja Baltian lisäksi myös Ukrainalaisia, Uruguaylaisia sekä yksi Yhdysvaltalainen. Ohjelma on todella kansainvälinen ja siinä oppii paitsi tuntemaan tiiviisti tulevia metsänhoitajia ympäri maailmaa myös laajalti Itämeren alueen metsätaloutta. Ryhmähenki Euroforester -porukassa oli erittäin mahtava!

Etelä-Ruotsi ja tarkemmin Skåne itsessään on erikoinen paikka metsäalan koulutusohjelmalle, sillä metsää siellä ei ole juuri nimeksikään. Suurin osa Skånea on maatalousaluetta! Tästä johtuen opetuksessa onkin paljon kenttäreissuja ympäri Ruotsia, sekä myös Baltiaan. Malmön alue on huonosta maineestaan huolimatta yllättävän viihtyisä ja mielenkiintoinen. Monikulttuurisuus näkyy kaupunkikuvassa erittäin hyvin ja lyhyt etäisyys Kööpenhaminaan takaa, ettei tekeminen alueella lopu. Koti-ikävän iskiessä voivat suomalaiset myös lievitellä oireita Ripsbårgbadetissa, joka on erittäin hieno laiturin päähän rakennettu sauna lähellä Malmön maamerkkejä Turnin Torso -pilvenpiirtäjää sekä Öresundsbrota eli Juutinrauman ylittävää siltaa. Löylyt tietenkin kruunaa sukellus Itämereen!

Lisätietoja:

MMK Jaakko Nippala, jaakko.nippala(at)helsinki.fi

Tilaa Metsämiesten Säätiön uutiskirje
Kerromme uutiskirjeessä 6 -10 kertaa vuodessa apuraha- ja stipendiasioista sekä työstämme metsäalan ja sen ammattilaisten hyväksi.
Voit tilata uutiskirjeen antamalla sähköpostiosoitteesi meille:

Ole hyvä, anna kaikki pyydetyt tiedot.