perjantaina, 25.09.2026
Metsämiesten Säätiön hallitus on vahvistanut apurahojensa erityispainotukset vuodelle 2027 eli 1.12.2026 alkavaan apurahojen hakuun, jossa on jaossa 1,9 milj. euroa. Erityispainotuksilla Säätiö tähtää strategiansa mukaiseen metsäalaa vaikuttavasti ja vastuullisesti kehittävään toimintaan ja avauksiin.
Säätiö haluaa rahoituksellaan olla laittamassa alulle Euroopan metsäisimmän maan kansallisista lähtökohdista lähtevän koulutus-, innovaatio- ja yrittäjyysstrategian teon puun jalostuksen lisäämiseksi, monipuolistamiseksi ja jalostusasteen nostamiseksi Suomessa.
Lisäksi Säätiö haluaa tukea metsäalan kehittämistä erityisesti seuraavilla tutkimuksilla, synteeseillä, selvityksillä ja/tai opinnäytetöillä:
Lisäksi Säätiö haluaa rahoittaa kulttuurihankkeita, kuten elokuvia ja dokumentteja, joilla tehdään tutuksi ja kiinnostavaksi metsätaloutta ja sen merkitystä yhteiskunnassa. Niitä voivat olla esimerkiksi sarja puun matkasta metsästä lopputuotteeksi sekä sarja erityyppisestä metsänkäsittelystä eli mitä ja miksi.
Hyvinvointi-, johtamis- ja viestintäosaamisessa on pienten ja keskisuurten toimijoiden henkilöstön koulutukseen tarjolla rahoitusta aiempaan tapaan.
Niin ikään "Metsäosaaja 2030" -tohtorikoulutuksen avulla Säätiö haluaa kehittää toimialaa ja antaa tieteellisen pätevöitymisen mahdollisuuden alalle keskeisissä, Säätiön nimeämissä teemoissa.
Apurahojen suuntaukseen voi kokonaisuudessaan tutustua täällä.
Apurahat ovat haettavissa 1.12.2026 - 31.1.2027 Säätiön apurahojen haku- ja hallintajärjestelmä Kasöörin kautta.
Metsämiesten Säätiön tehtävänä on metsäalan kehittäminen sekä alalla toimivien ihmisten hyvinvoinnin edistäminen. Apurahat suunnataan Säätiön strategian mukaisesti osaamiseen, hyvinvointiin, verkostoihin, tunnettuuteen, metsäkulttuuriin ja ennakointiin.
Lisätietoja:
Metsämiesten Säätiön toimitusjohtaja Ilari Pirttilä, puh. 050 598 9920